CHARLIE CHAPLIN: SIRKUS (1928) Elokuva livesäestyksellä – PERUTTU
Perjantai 17.04.2020 klo 19 Konserttisali
Kaikki Kuopion kaupunginorkesterin kevään 2020 konsertit on peruttu 31.5.2020 saakka.
Peruuttaminen noudattaa Suomen hallituksen antamia suosituksia sekä aluehallintoviraston antamia määräyksiä yleisötilaisuuksien peruutuksista koronaviruksen leviämisen estämiseksi.
Lue tiedote
Lisätietoa lippujen palautuksista / vaihdoista lahjakortteihin
Kuopion kaupunginorkesteri
Kimmo Tullila, kapellimestari
Käsikirjoitus, ohjaus, tuotanto ja musiikki: Charlie Chaplin
Charlie Chaplinin neljäs pitkä elokuva Sirkus (Circus 1928) sijoittuu kiertävään, yleisökadosta kärsivään sirkukseen. Klovnit eivät naurata ja muutenkin meno areenalla on vähän niin ja näin. Kesken tavanomaisen, tylsän esityksen, areenalle säntää poliisin takaa-ajama Kulkuri, joka toilailuillaan saa yleisön räjähtämään naurusta. Se vaatii saada nähdä ”hassun miehen” toilailuja lisää ja niinpä sirkuksen johtaja kiinnittää Kulkurin seurueeseen. Tästä alkaa tarina, josta ei puutu vauhtia, jännitystä, romantiikkaa tai hauskoja tilanteita. Koomiset edesottamuksensa tekevät hänestä pian yleisön suosikin. Rakastuneena tirehtöörin tyttäreen, hän ei tajua olevansa esityksen vetonaula. Lennokkaassa komediassa jopa sirkuksen akrobaatit ja klovnit jäävät hämmästelemään vitsejä, stuntteja ja muita temppuja!
Kesto 71 minuuttia, ei väliaikaa.
Järj. Kuopion kaupunginorkesteri
Liput: 35 / 30 / 11 €
S-Etukortilla 33 / 28 €
Liput sisältävät Kuopion Musiikkikeskuksen palvelumaksun 2 €/lippu.
Palvelu- ja toimitusmaksut vaihtelevat ostopaikasta riippuen.