Kuopion Musiikkikeskus

 
 

Kuopion kaupunginorkesterin yleisötilaisuudet perutaan vuoden 2020 loppuun saakka

Facebook Twitter

Julkaistu 04.12.2020 klo 14:54

Sellon legenda –konsertin 3.12. striimaus peruuntui

Kuopion kaupunginorkesterin syyskauden yleisötilaisuudet Kuopion Musiikkikeskuksessa perutaan vuoden 2020 loppuun saakka. Yleisötilaisuuksien peruuttaminen noudattaa Itä-Suomen aluehallintoviraston tänään 1.12. antamaa päätöstä yleisötilaisuuksien järjestämisen rajoituksista koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Ostetut liput voi vaihtaa lahjakorttiin tai palauttaa 3 kuukauden kuluessa esityspäivästä. Sellon legenda –konsertin to 3.12. klo 19 striimaus peruuntui orkesterin sisäisessä harjoituksessa tapahtuneen korona-altistuksen vuoksi.

Kuopion kaupunginorkesterin loput syyskauden yleisötilaisuudet Kuopion Musiikkikeskuksessa perutaan vuoden 2020 loppuun saakka. Itä-Suomen aluehallintovirasto on 1.12.2020 antanut päätöksen, jonka mukaan yli 50 hengen yleisötilaisuudet kielletään 1.1.2021 asti. Päätös astuu voimaan 2.12.2020.

Suosittelemme asiakkaita ensisijaisesti vaihtamaan ostetut liput Kuopion Musiikkikeskuksen lahjakorttiin. Lippurahat voi myös lunastaa takaisin 3 kk kuluessa lipussa mainitusta esityspäivästä. Kaikkien joulukuussa 2020 vanhenevien lahjakorttien voimassaoloaikaa jatketaan tammikuun 2021 loppuun saakka.

Lippupisteestä ostettujen lippujen palautusohjeet löytyvät osoitteesta Lippupisteen verkkosivuilta. Liput voi myös palauttaa postitse yhteystietoineen ja tilinumeroineen osoitteeseen: Lippupiste Oy / ”Tapahtuman nimi” palautus, Kalevantie 2 (B-talo), 33100 Tampere. Ostetuista lipuista hyvitetään lipunhinta (ei palvelu- tai toimitusmaksuja). Lippupisteen asiakaspalvelu on valtakunnallisista peruutuksista johtuen hyvin ruuhkautunut.

Kuopion Musiikkikeskuksesta ostettuja lippuja voi palauttaa ensisijaisesti sähköisellä lomakkeella. Lippupalautuksia voi hoitaa täyttämällä lomakkeen myös Kuopion Musiikkikeskuksen lippukassalla ma-pe klo 15-17. Torstaina 3.12. lippukassa palvelee asiakkaita klo 19 saakka.

Lippupalautuksia ei suoriteta käteisellä, vaan asiakkaan tilille, minkä vuoksi palautuslomakkeeseen pyydetään ilmoittamaan tilinumero. Kuopion kaupungin laskutusjärjestelmä edellyttää myös henkilötunnusta, jotta rahat saadaan palautettua oikealle henkilölle. Palvelumaksuja ei palauteta.

Lippujen lunastamisesta takaisin voi tiedustella sähköpostitse osoitteessa musiikkikeskus(at)kuopio.fi ja puhelimitse Kuopion Musiikkikeskuksen numerosta 050 461 6357, joka palvelee asiakkaita tässä erikoistilanteessa 18.12. saakka ma-pe klo 10-14. Puhelu maksaa normaalin matkapuhelinverkkomaksun tai paikallisverkkomaksun verran. Kuopion Musiikkikeskuksen lippukassa palvelee ma-pe klo 15-17, palvelunumero 0600 96100 (1,98 €/min. + pvm).

Kuopion Musiikkikeskus tiedottaa koronaviruksen vaikutuksista tapahtumiinsa verkkosivuillaan.

KUOPION KAUPUNGINORKESTERI

Tuottaja-tiedottaja Elina Prepula, puh. 044 718 2364, elina.prepula(at)kuopio.fi

www.kuopionkaupunginorkesteri.fi | Facebook: Kuopionkaupunginorkesteri | Instagram: kuopionkaupunginorkesteri

 

YHTEISTYÖKUMPPANIMME
OP Kuopio

Tilaa Kuopion Musiikkikeskuksen uutiskirje niin saat tietoa tulevista tapahtumista: