Kuopion Musiikkikeskus

 
 

Kuopion kaupunginorkesterin kamariyhtyeet soittavat neljä konserttia kaupungintalolla

Facebook Twitter

Julkaistu 24.01.2018 klo 12:16

Kamarisarjan konserttikohtainen lipunmyynti alkoi

Kuopion kaupunginorkesterin pienyhtyeet soittavat kevään 2018 aikana neljän kamarikonsertin sarjan Kuopion kaupungintalon juhlasalissa. Suuren kiinnostuksen vuoksi Kamarisarjan konserttikohtaisten lippujen myynti aloitettiin aiemmasta tiedosta poiketen tämän viikon alussa. Kamarisarjan kausikorttia voi edelleen ostaa 12.2. saakka.

Kevään 2018 aikana Kuopion kaupunginorkesteri tarjoaa klassisen musiikin ja erityisesti kamarimusiikin ystäville kamarikonserttien sarjan kaupungintalolla. Konserteissa esiintyvät orkesterin eri kamarikokoonpanot.

Sarjan ensimmäisen konsertin teema Ystävänpäivänä 14.2. on Sinulle, ystävyydellä. Sellokvartetin solistina esiintyy laulaja Annika Tepponen. Kokoonpanossa soittavat Peter Gospodinov, Amanda Kiiski, Graham Pocknell ja Seppo Tepponen. Sydänten musiikki vie tunnetilasta toiseen, viattomuudesta intohimoon, hellyydestä kaipaukseen. Konsertissa kuullaan niin klassista musiikkia kuin musikaalisävelmiä, valkokankaan suosikkeja ja nykypäivän pop-kappaleita mm. Straussin, Wagnerin, Debussyn, Kaj Chydeniuksen, Cole Porterin, Andrew Lloyd Webberin ja Beatlesin sävelin.

Minna Canthin päivän hengessä 18.3. Kallakvartetti mm. kantaesittää peräti kaksi uutta, suomalaista kamarimusiikkiteosta: Herbert Lindholmin sekä Atso Almilan huilukvartetot. Premieres-konsertissa soittavat Päivi Väisänen (huilu), Elisabeth St-Cyr (viulu), Mikko Väisänen (alttoviulu) ja Peter Gospodinov (sello).

Huhtikuun puolivälissä Fuusio-kvintetti kutsuu konserttiin, jonka teemana on Voces intimae. Viulistit Sayaka Kinoshiro ja Aleksandr Bulov, alttoviulisti Anfisa Troitskaya, sellisti Peter Gospodinov sekä pianisti Irina Zahharenkova esittävät Sibeliuksen Voces intimae –teoksen lisäksi myös mm. Brahmsin Pianokvinteton f-molli.

Kamarisarja huipentuu Äitienpäivänä 13.5. Viulu-selloduon Soila Häkkinen ja Peter Gospodinovin konserttiin. Juuriltaan vahvat –teeman alla soivat Ravelin ja Kodalyn sävelet.

Kamarisarjan kausikortit (sis. sarjan kaikki 4 konserttia): 66 € / 47 € eläkeläiset / 22 € lapset alle 16v, koululaiset, opiskelijat, varusmiehet ja työttömät. Kamarisarjan kertaliput: 20 € / 15 € eläkeläiset ja ryhmät väh. 20 hlöä / 8 € lapset alle 16v, koululaiset, opiskelijat, varusmiehet ja työttömät. Hinnat sisältävät Kuopion kaupunginorkesterin palvelumaksun 2 €/ lippu. Palvelumaksut vaihtelevat ostopaikasta riippuen.

Myynti: www.lippu.fi, Kuopio Info kauppakeskus Apajassa, Sokos Kuopio ja Kuopion kaupunginteatteri (Niiralankatu 2), palvelunumero ma-la klo 9-19: 0600 41 31 43 (1,98 €/ min + pvm + mpm) sekä Lippupisteen myyntipisteet kautta maan. Myynti myös Kuopion kaupunginorkesterin lippukassalla Linnanpellon koululla (Linnanpellonkatu 25) ma-pe klo 11-15, palvelunumero: 0600 96 100 (1,98 €/ min + pvm). Lisäksi kevään konsertti-iltoina ovimyynti kussakin konserttipaikassa 1 tunti ennen esitystä.

KUOPION KAUPUNGINORKESTERI

Tiedottaja Elina Prepula, puh. 044 718 2364, elina.prepula(at)kuopio.fi

www.kuopionkaupunginorkesteri.fi | Facebook: Kuopionkaupunginorkesteri | Instagram: kuopionkaupunginorkesteri

 

YHTEISTYÖKUMPPANIMME
OP Kuopio

Tilaa Kuopion Musiikkikeskuksen uutiskirje niin saat tietoa tulevista tapahtumista: