Kuopion Musiikkikeskus

 
 

Tiina Katainen aloitti työnsä Kuopion Musiikkikeskuksen uutena tuottajana

Facebook Twitter

Julkaistu 10.06.2022 klo 10:56

Vastuualueena talon kokous-, kongressi- ja muu tapahtumatoiminta

Kuopion Musiikkikeskus haki kokous- ja kongressitoiminnasta sekä muusta tapahtumatoiminnasta vastaavaa tuottajaa työsuhteeseen 2.5. alkaen. Tehtävään valittiin Tiina Katainen, joka on aloittanut työnsä tuottajan pestissä. Kataisella on laaja kokemus tapahtumatuotannon tehtävissä toimimisesta pääkaupunkiseudulla.

Kuopion Musiikkikeskuksen kokous- ja kongressitoiminnasta sekä muusta tapahtumatoiminnasta vastaavan tuottajan tehtävään on valittu kokenut matkailu- ja tapahtuma-alan ammattilainen Tiina Katainen. Hän aloitti työskentelynsä uudessa pestissä toukokuun alussa. Katainen on toiminut tapahtumatuotannon tehtävissä pääkaupunkiseudulla 20 vuoden ajan. Viimeisimmäksi hän vastasi Kanrestan Ravintola Töölön tapahtumatuotannosta ja myynnistä.

”Olen savolainen paluumuuttaja, Pielavedellä syntynyt. Suunnitelmat muuttaa kotipuoleen saivat potkua, kun Musiikkikeskuksessa avautui tuottajan paikka”, Katainen kertoo. ”Hain paikkaa, koska näen Kuopion Musiikkikeskuksessa hirveästi potentiaalia ja monimuotoisuutta. Täällä on huikeat tilat ja mainiot mahdollisuudet erilaisille tapahtumille. Koen, että pitkästä kokemuksestani tapahtumatuotannossa on tässä uudessa työssä paljon hyötyä.”

Mm. matkailua, liiketaloutta ja visuaalista markkinointia opiskellut Katainen on aloittanut työnsä innokkain odotuksin. ”Verkostoituminen Kuopiossa on vielä alkutekijöissään, mutta odotan tutustumista eri toimijoihin”, hän sanoo. ”En edes uskalla ajatella, millaisia tapahtumia Kuopion Musiikkikeskuksessa tullaan vielä tekemään.”

Kuopion Musiikkikeskuksen kokous- ja kongressitoiminnasta sekä muusta tapahtumatoiminnasta vastaava tuottaja hoitaa vastuualueensa tilavuokraukseen liittyvät asiakasneuvottelut sekä suunnittelee ja toteuttaa tapahtumat yhteistyössä asiakkaan kanssa. Tehtävään kuuluu myös tiivis yhteistyö talossa toimivien musiikkioppilaitosten kanssa.

Katso esittelyvideo uudesta tuottajasta.

KUOPION MUSIIKKIKESKUS
Tuottaja-tiedottaja Elina Prepula, puh. 044 718 2364, elina.prepula(at)kuopio.fi

www.kuopionmusiikkikeskus.fi | Facebook: KuopionMusiikkikeskus | Youtube: KuopioMusiikkikeskus | Instagram: kuopionmusiikkikeskus

 

YHTEISTYÖKUMPPANIMME
OP Kuopio

Tilaa Kuopion Musiikkikeskuksen uutiskirje niin saat tietoa tulevista tapahtumista: