Kuopion Musiikkikeskus

 
 

Suosikkitubettajien TubeTour-kiertue saapuu Kuopion Musiikkikeskukseen ensi keväänä

Facebook Twitter

Julkaistu 16.11.2018 klo 16:29

Lavashow’n ja meet & greetin lipunmyynti alkaa tänään 16.11.

Suomen suosituimpien tubettajien show-kiertue TubeTour saapuu Kuopion Musiikkikeskukseen lauantaina 23.2.2019. Kiertueella mukana ovat Herbalisti, Jennysvoices, Ilaripro, ILONA, TOMAS ja ZoneVD. Lipunmyynti Kuopion keikalle alkaa perjantaina 16.11. klo 15.

Suomen suosituimpien tubettajien oma show-kiertue TubeTour järjestetään jo neljättä vuotta peräkkäin ja nähdään Kuopiossa helmikuussa. Viime vuonna tubettajien viihteellinen esitys keräsi yhteensä 10 000 kävijää, ja ensi vuonna Suomi kolutaan läpi entistä laajemmin. “Iloksemme olemme pystyneet lisäämään keikkapaikkojen määrää. Vuonna 2019 voidaan jo sanoa, että TubeTour tulee vähintään seuraajien naapuriin”, TubeTourin tuottaja Lauri Talja kommentoi.

Tube-kiertueen kokoonpanossa on tänä vuonna entistä vahvemmin huomioitu eri tubettajien vahvuuksia. Mukana nähdään Possestakin tuttu viihdyttäjä Herbalisti, dubbausvideoihin erikoistunut Jennysvoices, jalkapallotaituri Ilaripro, lifestyle-tubettajat ILONA ja TOMAS sekä energinen Tube-suosikki ZoneVD. “Tällä porukalla päästään tekemään taas jotain ennennäkemätöntä! Kokoonpanoon mahtuu niin uusia kasvoja kuin kiertuekonkareitakin, mikä luo takuulla viihdyttävän kokonaisuuden ja kiehtovan kulman uudistetun lavashown kulkuun”, kaikilla aiemmilla kiertueilla mukana ollut Herbalisti summaa.

Keikalla nähdään entistäkin vuorovaikutteisempi ja vauhdikas lavashow sekä meet & greet, jossa fanit pääsevät tapaamaan suosikkitubettajansa. Tapahtumat ovat ikärajattomia, mutta alle 13-vuotiaiden suositellaan osallistuvan tilaisuuteen huoltajan kanssa. Kuopion keikalle Musiikkikeskuksen ovet aukeavat klo 17.00, Konserttisalin ovet klo 17.30. Lavashow nähdään klo 18.00-19.15, ja meet & greet alkaa klo 19.30.

TubeTourin Kuopion keikan järjestää Kuopion Musiikkikeskus.

Liput: 22 €. Hinnat sisältävät Kuopion Musiikkikeskuksen palvelumaksun 2 €/ lippu. Palvelumaksut vaihtelevat ostopaikasta riippuen.

Myynti: Kuopion Musiikkikeskus, ma-pe klo 12-17 tai esityksen alkuun, viikonloppuisin 1 h ennen esitystä, puh. 0600 96 100 (1,98 €/ min + pvm). Myynti myös Kuopio Info, Sokos Kuopio ja Lippupisteen myyntipisteet. eLiput: www.lippu.fi. Lisäksi Kuopion kaupunginteatteri (Niiralankatu 2) 2 tuntia ennen esitystä, la klo 12-18, puh. 0600 41 31 43 (1,98 €/ min + pvm + mpm).

KUOPION MUSIIKKIKESKUS

Tuottaja-tiedottaja Elina Prepula, puh. 044 718 2364, elina.prepula(at)kuopio.fi

www.kuopionmusiikkikeskus.fi | Facebook: KuopionMusiikkikeskus | Youtube: KuopioMusiikkikeskus | Instagram: kuopionmusiikkikeskus

 

YHTEISTYÖKUMPPANIMME
OP Kuopio

Tilaa Kuopion Musiikkikeskuksen uutiskirje niin saat tietoa tulevista tapahtumista: