Kuopion Musiikkikeskus

 
 

Suomen iskelmätaivaan valovoimaisimmat leidit Kuopion Musiikkikeskuksessa syksyllä

Facebook Twitter

Julkaistu 03.04.2018 klo 15:50

Lipunmyynti Paula Koivuniemen ja Katri Helenan konsertteihin alkoi

Ensi syksynä Kuopion Musiikkikeskuksessa kuullaan kahta pitkän uran tehnyttä, huippusuosittua naisartistia. Kuopion Musiikkikeskuksen remontin jälkeisellä avajaisviikolla, perjantaina 7.9. klo 19 estradille nousee Paula Koivuniemi ystävineen, ja lauantaina 3.11. klo 19 konserttilavan valloittaa Katri Helena. Lipunmyynti molempiin konsertteihin alkoi tänään 3.4.

Kuopion Musiikkikeskus avautuu yleisölle perusparannusremontin jälkeen, ensi syyskuun alussa, ja avajaisviikon perjantaina 7.9. yleisö pääsee jälleen nauttimaan konserttisalin loistavasta akustiikasta. Paula Koivuniemi: Roots & Friends –konsertissa Paula Koivuniemen rakastetuista hiteistä ja vanhoista kansanlauluista on laadittu konserttikokonaisuus Niko Kumpuvaaran uusilla sovituksilla. Suomen kovimpien kansanmusiikki- ja folk-ammattilaisten seitsenhenkisen yhtyeen ja La Paulan ensiesitykset ovat saaneet ylitsevuotavan innostuneen vastaanoton. Konsertin koko sisältöä ei paljasteta etukäteen, mutta hiukan maistiaisia kuitenkin: ”Kun toisessa laidassa on Luullahan jotta on lysti olla, niin toista laitaa edustaa Aikuinen nainen”, Kumpuvaara paljastaa. Konsertissa esiintyvään bändiin kuuluvat rumpali Anssi Nykänen, viulistit Tero Hyväluoma ja Tommi Asplund, kitaristi ja kielisoitinvirtuoosi Jarmo Julkunen, basisti Juho Kivivuori sekä jouhikontaitajien vähälukuisen joukon ykkönen Pekko Käppi. Ensembleä johtaa ja harmonikkaa soittaa Niko Kumpuvaara. Kuopion konsertti on osa Paula Koivuniemen syksyn kiertuetta.

Marraskuussa nautitaan 55 vuotta estradeilla esiintyneen Katri Helenan juhlakonsertista. Suomen menestyneimpien naislaulajien joukkoon kuuluva Katri Helena on levyttänyt 478 laulua, julkaissut 52 albumia ja kokoelmaa sekä myynyt yli 1,5 miljoonaa äänitettä. Katri Helenan hittejä ovat mm. Anna mulle tähtitaivas, Vasten auringon siltaa, Mun sydämeni tänne jää, Katson sineen taivaan, Lintu ja lapsi, Katson autiota hiekkarantaa, Paloma Blanca, Syysunelma, Ei kauniimpaa ja Puhelinlangat laulaa, josta tuli Katri Helenan läpimurtohitti vuonna 1964. Juhlakiertueeseen kuuluva konsertti peilaa kuluneita vuosikymmeniä iskelmän tähtitaivaalla, ja lauantaina 3.11. soivat Kuopion Musiikkikeskuksessa tutut kappaleet, myös yllätykset ja aikansa hitit.

Ennen konsertteja illan voi aloittaa vaikkapa ystävä- tai työporukalla etkoilla Kuopion Musiikkikeskuksessa. Ennen 7.9. konserttia Kuopion Musiikkikeskuksen ravintola tarjoilee klo 17 alkaen cocktailbuffetin eli lasin kuohuvaa sekä suolaisia ja makeita pikkuherkkuja buffetpöydästä. Menu ja pakettihinnat tarkentuvat myöhemmin.

Ennen 3.11. konserttia Kuopion Musiikkikeskuksen ravintola tarjoilee klo 17 alkaen maistuvan buffetin, joka sisältää kylmiä alkupaloja, lämpimän ruoan ja jälkiruoan (juomat eri maksusta). Buffetin hinta: 31 €, menu tarkentuu myöhemmin. Lisätietoja ja varaukset: ravintolapalvelutkuopio(at)kanresta.fi, p. 045 187 4060.

Liput Paula Koivuniemen konserttiin: 37 €. Liput Katri Helenan konserttiin: 35 €. Hinnat sisältävät Kuopion Musiikkikeskuksen palvelumaksun 2 €/ lippu. Palvelumaksut vaihtelevat ostopaikasta riippuen.

Myynti: www.lippu.fi, Kuopio Info kauppakeskus Apajassa, Sokos Kuopio ja Kuopion kaupunginteatteri (Niiralankatu 2), palvelunumero ma-la klo 9-19: 0600 41 31 43 (1,98 €/ min + pvm + mpm) sekä Lippupisteen myyntipisteet kautta maan. Myynti myös Kuopion Musiikkikeskuksen palvelunumerossa ma-pe klo 11-15: 0600 96 100 (1,98 €/ min + pvm). Kuopion Musiikkikeskuksen lippukassa palvelee jälleen syyskuun 2018 alusta alkaen ma-pe klo 12-17 tai esityksen alkuun ja viikonloppuisin tuntia ennen esitystä.

KUOPION MUSIIKKIKESKUS
Tuottaja-tiedottaja Elina Prepula, puh. 044 718 2364, elina.prepula(at)kuopio.fi

www.kuopionmusiikkikeskus.fi | Facebook: KuopionMusiikkikeskus | Youtube: KuopioMusiikkikeskus | Instagram: kuopionmusiikkikeskus

 

YHTEISTYÖKUMPPANIMME
OP Kuopio

Tilaa Kuopion Musiikkikeskuksen uutiskirje niin saat tietoa tulevista tapahtumista: