Kuopion Musiikkikeskus

Olavi Uusivirta keikalle syksyllä

Facebook Twitter

Julkaistu 26.04.2016 klo 12:02

Liput myyntiin tänään 25.4.

Karismaattisesta persoonastaan tunnettu Olavi Uusivirta esiintyy Kuopion Musiikkikeskuksessa ensi syyskaudella. Keikalla perjantaina 3.11. klo 19 kuullaan hittejä läpi Uusivirran uran. Lipunmyynti keikalle alkaa tänään 25.4.

Muusikko, laulaja-lauluntekijä ja näyttelijä Olavi Uusivirta kuuluu suomalaisen rockin kirkkaimpiin tähtiin. Hänen musiikkinsa vetovoima perustuu yhtä lailla hänen kappaleisiinsa sekä hänen karismaattiseen persoonaansa.

Uusivirran Kuopion keikalla perjantaina 3.11. kuullaan materiaalia läpi uran, johon mahtuu mm. kymmeniä loppuunmyytyjä klubikeikkoja, festareiden päälavoja, seitsemän studioalbumia ja yksi kokoelmalevy. Uraan sisältyy lukemattomia hittejä kuten On niin helppoo olla onnellinen, Ukonlintu ja virvaliekki, Nukketalo palaa, Tiet etäisyyksiin, Kauneus sekoittaa mun pään sekä Anna Järvisen kanssa tehty duetto Nuori ja kaunis.

Uusivirran kanssa lavalla nähdään Timo Kämäräinen (kitara), Jaakko Kämäräinen (basso) ja Olli Krogerus (rummut). Keikka kuuluu Uusivirran ensimmäiseen konserttisalikiertueeseen.

Järjestäjä: Kuopion Musiikkikeskus

Liput: 32 €. Hinta sisältää Kuopion Musiikkikeskuksen palvelumaksun 2 €/ lippu. Palvelumaksut vaihtelevat ostopaikasta riippuen.

Myynti: Kuopion Musiikkikeskus (Kuopionlahdenkatu 23), Kuopion kaupunginteatteri (Niiralankatu 2), Sokos Kuopio, Kuopio Info kauppakeskus Apajassa sekä Lippupisteen myyntipisteet kautta maan. Musiikkikeskuksen ja kaupunginteatterin yhteinen palvelunumero: 0600 96 100 (1,98 €/ min. + pvm). eLiput: www.lippu.fi.

KUOPION MUSIIKKIKESKUS
Tuottaja-tiedottaja Elina Prepula, puh. 044 718 2364, elina.prepula(at)kuopio.fi

www.kuopionmusiikkikeskus.fi | Facebook: KuopionMusiikkikeskus | Youtube: KuopioMusiikkikeskus | Instagram: kuopionmusiikkikeskus

 

YHTEISTYÖKUMPPANIMME
OP Kuopio

Tilaa Kuopion Musiikkikeskuksen uutiskirje niin saat tietoa tulevista tapahtumista: