Kuopion Musiikkikeskus

 
 

Kuopion Viulukilpailun voittaja Adrián Ibáñez-Resjan Sibeliuksen viulukonserton pyörteissä 29.10.

Facebook Twitter

Julkaistu 28.10.2020 klo 09:19

Kuopion kaupunginorkesteria johtaa kansainvälisen huomion saanut Emilia Hoving

Kuopion kaupunginorkesterin konsertin solistiksi nousee torstaina 29.10. klo 19 viimeisimmän Kuopion Viulukilpailun voittanut Adrián Ibáñez-Resjan, joka tulkitsee yhden suomalaisen musiikkikirjallisuuden rakastetuimmista teoksista, Jean Sibeliuksen viulukonserton. Kuopion Musiikkikeskuksessa järjestettävän konsertin johtaa kansainvälisessä nosteessa oleva kapellimestari Emilia Hoving.

Viimeisimmän Kuopion Viulukilpailun voittaja Adrián Ibáñez-Resjan palaa to 29.10. Kuopion kaupunginorkesterin eteen tulkitsemaan yleisön rakastaman kestosuosikin, Jean Sibeliuksen viulukonserton. Sen kuuluisat ja pakahduttavat teemat ovat tehneet konsertosta yhden suomalaisen musiikkikirjallisuuden suosituimmista teoksista. Münchenin musiikkikorkeakoulussa opiskellut ja tällä hetkellä Sibelius-Akatemiassa opiskeleva Ibáñez-Resjan on esiintynyt viime vuosina mm. Suomen eri kamarimusiikkifestivaaleilla.

Samassa konsertissa Kuopion kaupunginorkesterin eteen palaa myös vahvassa kansainvälisessä nosteessa oleva kapellimestari Emilia Hoving, joka työskentelee tällä hetkellä Ranskan Filharmonisen Radio-orkesterin apulaiskapellimestarina Mikko Franckin alaisuudessa.  Hovingin johdolla kuullaan Andrea Tarrodin Serenade in Seven Colours puhaltajille ja lyömäsoittajalle, joka kuljettaa yleisön väripaletin valoisten ja tummien sävyjen läpi. Konsertin päättää vuonna 1890 sävelletty, Brahms-vaikutteinen Serenade Ethel Smythiltä, yhdeltä aikansa tärkeimmistä brittisäveltäjistä.

To 29.10. klo 18.45 teosesittely ja klo 19 LiveStream-konsertti Kuopion kaupunginorkesterin YouTube-kanavalla

29.10. konsertista voi nauttia myös livestriimattuna verkkokonserttina, joka julkaistaan orkesterin YouTube-kanavalla sekä orkesterin www-sivuilla. Konsertti-iltana klo 18.45 näytetään videoitu teosesittely, jossa kerrotaan illan ohjelmasta. Verkkokonsertti ja videoesittely ovat katsottavissa orkesterin YouTube-kanavalla konsertin jälkeen viikon ajan. 29.10. konsertin striimaus toteutetaan yhteistyössä Taustamarkkinat BGMT Oy:n kanssa.

Konsertin kesto noin 1 tunti 50 minuuttia sisältäen väliajan. Konserttisaliin otetaan edelleen yleisöä max. 300 henkilöä. Turvavälejä ja hygieniakäytäntöjä koskevat ohjeistukset ovat edelleen voimassa – lisäksi asiakkaita suositellaan käyttämään maskia Kuopion Musiikkikeskuksen tapahtumissa. Ravintola Oodi palvelee asiakkaita ennen konserttia ja sen väliajalla. Tarjoilut suositellaan tilaamaan ennakkoon: www.kanresta.fi/valiaikatarjoilut tai ravintolapalvelutkuopio(at)kanresta.fi / 045 187 4060.

Liput Sibeliuksen viulukonsertto –konserttiin suositellaan lunastamaan ennakkoon:

33 / 27 / 11 € / 4 € konserttipäivän etulippu opiskelijat ja alle 20v. Hinnat sisältävät Kuopion Musiikkikeskuksen palvelumaksun 2 €/lippu. Palvelumaksut vaihtelevat ostopaikasta riippuen.

Myynti:

Kuopion Musiikkikeskus, ma-pe klo 15-17 tai esityksen alkuun, viikonloppuisin 1 h ennen esitystä, puh. 0600 96 100 (1,98 €/ min + pvm). Kuopion kaupunginteatteri (Niiralankatu 2) 2 h ennen esitystä, pe klo 12-19 ja la klo 12-18, puh. 0600 41 31 43 (1,98 €/ min + pvm/mvm). Kuopio Info (alatorin kauppakeskus Apaja) ma klo 9-17, ti-to klo 9-16, pe klo 9-15. Sokos Kuopio ja Lippupisteen myyntipisteet kautta maan. eLiput Lippu.fi-verkkokaupasta.

KUOPION KAUPUNGINORKESTERI

Tuottaja-tiedottaja Elina Prepula, puh. 044 718 2364, elina.prepula(at)kuopio.fi

www.kuopionkaupunginorkesteri.fi | Facebook: Kuopionkaupunginorkesteri | Instagram: kuopionkaupunginorkesteri

 

YHTEISTYÖKUMPPANIMME
OP Kuopio

Tilaa Kuopion Musiikkikeskuksen uutiskirje niin saat tietoa tulevista tapahtumista: