Kuopion Musiikkikeskus

 
 
Somekuva

THE SHOW – A TRIBUTE TO ABBA 50 YEARS CELEBRATION

Keskiviikko 16.10.2024 klo 19 Konserttisali

Osta liputVaraa tarjoilu
Facebook Twitter

ABBAn kansainvälinen ura lähti raketin lailla nousukiitoon Englannin Brightonissa vuonna 1974 järjestetyissä Euroviisuissa, joissa ruotsalaisyhtye voitti kilpailut kappaleellaan Waterloo. Seuraavien vuosikymmenien jälkeen ABBA julkaisi sarjan maailmanlaajuisia hittejä, jotka nostivat yhtyeen yhdeksi maailman kaikkien aikojen suosituimmaksi ja tunnetuimmaksi yhtyeeksi. Mm. hiteistään S.O.S, Mamma Mia, Dancing Queen, Money Money Money, Knowing Me Knowing You tunnettu yhtye on maailman toiseksi eniten albumeita myynyt popyhtye heti The Beatlesin jälkeen.

Viidellä mantereella yli 2 miljoonalle ihmiselle esiintynyt THE SHOW – A Tribute to ABBA on valmistellut ABBAN 50-vuotisjuhlavuotta varten oman juhlaesityksen, joka sisältää kaikki ABBA:n suurimmat hitit. THE SHOW – Tribute to ABBA 50 Years Celebration 1974–2024 on livekonsertti, joka ottaa yleisön mukaansa matkalle läpi ABBAn koko historian. Matka alkaa ABBA:n Euroviisuvoitosta ja päättyy vuoteen 1982, jolloin yhtye lopetti uransa.

THE SHOW:n keskiössä ovat ruotsalaiset laulajat Katja Nord ja Camilla Dahlin*, jotka eivät vain näytä esikuviltaan Fridalta ja Agnethalta, vaan myös kuulostavat heiltä. Katja Nord ja Camilla Dahlin ovat olleet mukana kunnianhimoisessa projektissa sen alusta alkaen. Heidät löydettiin esitykseen mukaan vuonna 2001, heidän voitettuaan suositun ruotsalaisen kykyjenetsintäkilpailun Abba-covereillaan.

– Jo pelkästään se seikka, että tulemme Ruotsista, on iso asia. Laulamme englanninkielisiä kappaleita samalla ääntämyksellä ja samalla tavalla kuin ABBA. Se on ihan ilmiselvää. Jos olet Ruotsista kotoisin, saat ABBAN verenperintönä. Se on osa identiteettiämme ja minäkuvaamme, Camilla Dahlin ja Katja Nord sanovat.

ABBA–shown musiikista vastaa ruotsalainen Waterloo-bändi, johon on juhlavuoden kunniaksi liittynyt mukaan alkuperäinen ABBA-muusikko Lasse Johnsson * (kitara). Johnson soittaa ABBA:n uusimmalla Voyage-albumilla, ja hän on työskennellyt myös kahdessa ABBA-musikaalissa (Chess ja Mamma Mia) Björnin ja Bennyn kanssa. Musiikki nousee jälleen uusiin ulottuvuuksiin arvostetun London Symphonic Rock Orchestran ja brittiläisen ylikapellimestari Matthew Freemanin kanssa. Freeman on aiemmin esiintynyt muun muassa Elvis Costellon, Robbie Williamsin ja Sir Cliff Richardin kanssa.

THE SHOW on esiintynyt yli 800 kertaa 51 eri maassa viidellä mantereella viimeisen 22 vuoden aikana. Esityksiin on myyty yli 2 miljoonaa lippua. Rakkaudella ja suurella kunnioituksella ABBA:a kohtaan rakennettu esitys on antanut musiikille uuden elämän useiden sukupolvien ajan:
– ABBA tunnetaan ja sitä rakastetaan kaikkialla maailmassa. Halusimme alusta asti juhlistaa tätä legendaarista yhtyettä luomalla täydellisen illuusion alkuperäisestä ABBA:sta. Haluamme tarjota yleisölle mahdollisuuden kokean, miltä uskomme ABBA:n näyttävän ja kuulostavan modernin tekniikan ja valaistuksen avulla, kuitenkin tunnistettavan ABBA-soundin säilyttäen, sanoo tuottaja ja CSB Island Entertainmentin toimitusjohtaja Kenneth Svoldgaard.

Vaikka THE SHOW on kiertänyt maailmaa monta vuotta, on joka kerta koettava uusi kokemus:
– Teemme aina kovasti töitä tehdäksemme THE SHOW:sta markkinoiden suurimman, parhaan ja aidoimman esityksen, eikä ensi vuosi ole poikkeus”, Katja Nord sanoo.
THE SHOW – A Tribute to ABBA alkaa Tanskan kiertueella huhtikuussa, jonka jälkeen kiertue jatkuu Suomen lisäksi mm. Ruotsiin, Tšekkiin, Slovakiaan, Unkariin, Saksaan, Sveitsiin, Belgiaan ja Brasiliaan.

* THE SHOW pidättää oikeuden muuttaa esiintyjiä.

Konsertin arvioitu kesto 2 tuntia 30 minuuttia, sisältää väliajan.

Järj. GramoPop Oy
Liput: 77,30 € permanto rivit 1-15 / 67,30 € permanto rivit 16-25, ala- ja keskiparvet / 57,30 € taka- ja yläparvi
Hinta sisältää Kuopion Musiikkikeskuksen palvelumaksun. Palvelu- ja toimitusmaksut vaihtelevat ostopaikasta riippuen.

KATSO MYÖS

 

 

SAMANTYYLISIÄ TAPAHTUMIA

 

YHTEISTYÖKUMPPANIMME
OP Kuopio

Tilaa Kuopion Musiikkikeskuksen uutiskirje niin saat tietoa tulevista tapahtumista: