Kuopion Musiikkikeskus

 
 
Somekuva

SHOW MUST GO ON

Perjantai 11.11.2022 klo 19 Konserttisali

Osta liputVaraa tarjoilu
Facebook Twitter

Show Must Go On on Queen-yhtyeen musiikkiin perustuva spektaakkeli huippulaulajineen, bändin tyylille uskollisine pukuineen ja valoineen. Esitys on samalla kunnianosoitus kaikkien aikojen karismaattisimman laulajan, Freddie Mercuryn muistolle.

Mercuryä esittää Mikael Saari, jonka hurmaavaa Queen-tulkintaa on kuultu aiemmin muun muassa Tähdet Tähdet -laulukilpailussa. Suuri yleisö muistaa Mikaelin myös UMK-kilpailun finaalista, jossa hän on ollut mukana jo peräti kaksi kertaa. Lisäksi Mikael on tullut katsojille tutuksi Suomen isoimpien teatterien lavoilla esiintyen ja useita musikaalirooleja tehden.

Queen-yhtyeen rinnalla kulkee myös tarina suomalaisen Bohemians-yhtyeen hullunhauskasta retkestä maailmanvalloitukseen. Bohemians tulkitsee upeasti Queenin musiikkia, mutta muutoin ei Lontoon matkalta kommelluksia puutu.

Mukana on Queenin värikylläiseen soundimaailmaan ammattimaisesti heittäytyvä yhtye. Mitkään sanat eivät riitä kuvaamaan tätä esitystä, joten paras vaihtoehtosi on saapua paikalle ja kokea se itse! Esityksen on nähnyt jo 100.000 katsojaa! Showssa kuullaan Queenin elämää suuremmat hitit kuten I Want It All, Bohemian Rhapsody, We Are The Champions, Show Must Go On, Under Pressure, ja monta muuta.

Kesto väliaikoineen noin 2 tuntia 40 minuuttia.

Järj.  Suomen Musiikkiteatteri
Liput: 43,50 € | 39,50 € eläkeläiset | 31,50 € opiskelijat, työttömät
40,50 € ryhmät yli 20 henk. | 38,50 € ryhmät yli 40 henk.
Hinnat sisältävät Kuopion Musiikkikeskuksen palvelumaksun 2 €/lippu. Palvelumaksut vaihtelevat ostopaikasta riippuen.

KATSO MYÖS

Kotisivut

SAMANTYYLISIÄ TAPAHTUMIA

 

YHTEISTYÖKUMPPANIMME
OP Kuopio

Tilaa Kuopion Musiikkikeskuksen uutiskirje niin saat tietoa tulevista tapahtumista: