Kuopion Musiikkikeskus

Raparperitaivas -Suomirock-musikaali

Lauantai 25.11.2017 klo 19 Konserttisali

Osta liputVaraa tarjoilu
Facebook Twitter

Leevi and the Leavings – Juice – Kirka

Hulvattoman hauska musikaali kertoo Leevistä, entisaikojen trubaduurista, joka elää tahtomattaan nykyajassa. Gösta Sundqvistia muistuttava Leevi toimii musiikkihommien lisäksi kerrostalon talonmiehenä. Hän tutustuu hyvin persoonallisiin talon asukkeihin ja saa heistä aiheita lauluihinsa. Esityksessä nähdään koomisia ja tragikoomisia hahmoja, heidän tarinoitaan, unelmiaan ja arjen kommelluksiaan. Useimpia heistä vaivaa kaipuu vastakkaiseen sukupuoleen ja suomalaiseen luontoon. Oman mausteensa tuovat Leevin luona vierailevat tähdet Juice Leskinen ja Kirka Babitsin. Esityksessä selviää myös mitä oikeastaan on Leevismi?

Musikaalissa kuullaan mm. kappaleet: Mitä kuuluu Marja-Leena, Muotitietoinen, Poika nimeltä Päivi, Teuvo, Pohjois-Karjalaan, Raparperitaivas, Onnelliset, Syksyn sävel, Paperitähdet, Luonas kai olla saan, Leijat, Hetki lyö, Varrella virran, Born to be wild.

Rooleissa: Miro Honkanen, Ari Koivunen, Ari Myllyselkä, Elisa Lairikko, Isabella Lairikko, Jussi Ojanen ja Tero Tanhuanpää, Simo Stenman ja Juha Kinnunen.
Tanssijat: Elisa ja Isabella Lairikko
Kapellimestari: Jussi Ojanen
Suomirock-bändissä: Jussi Ojanen, Tero Tanhuanpää, Simo Stenman, Juha Kinnunen
Käsikirjoitus: Katariina Leino
Ohjaus: Petri Lairikko

Pikkujoulubuffet
Kanresta kattaa parhaat pikkujoulut.
Chef Juhani Pennasen joulumenu 39 €/hlö
Lisätiedot ja varaukset
Puh. 045 187 4060 / ravintolapalvelutkuopio@kanresta.fi

Järj. Suomen Musiikkiteatteri
Liput: 41 € / 38 € eläkeläiset ja ryhmät yli 20 hlöä / 36 € ryhmät yli 40 hlöä / 30 € opiskelijat ja työttömät
Hinnat sisältävät Kuopion Musiikkikeskuksen palvelumaksun 2 €/lippu.
Palvelumaksut vaihtelevat ostopaikasta riippuen.

KATSO MYÖS

www-sivut

Facebook

SAMANTYYLISIÄ TAPAHTUMIA

 

YHTEISTYÖKUMPPANIMME
OP Kuopio

Tilaa Kuopion Musiikkikeskuksen uutiskirje niin saat tietoa tulevista tapahtumista: