Kuopion Musiikkikeskus

 
 
Somekuva

PEPE WILLBERG: SUA AIKA PARANTAA

Perjantai 18.10.2019 klo 19 Konserttisali

Osta liputVaraa tarjoilu
Facebook Twitter

Konsertissa kuullaan Pepe Willbergin musiikkia kuudelta eri vuosikymmeneltä: rakastetuimpia hittejä, vuoden 2014 kultalevyn suosikkeja, uusia levytyskappaleita sekä makupaloina komeita tenoriaarioita. Mukaan lukien myös toivottu In my life -tulkinta.
Maamme eturivin laulajiin lukeutuva Pepe Willberg haluaa kiitoksena uskolliselle kuulijakunnalleen järjestää huippuorkesterinsa kanssa nostalgisen konserttikiertueen, joka ei kuitenkaan toivon mukaan ole jäähyväiskiertue.

Orkesterin kokoonpanoa on laajennettu (11 soittajaa) ja siinä on mukana jousia, puhaltimia ja patarumpuja. Pepe Willberg tunnetaan monipuolisena laulajana ja tulkitsijana, jonka ääni on ainutlaatuinen. Hän yllättää monipuolisuudellaan kerta toisensa jälkeen. Uralle on tuonut huimaa nostetta valtaisaksi arvostelumenestykseksi muodostunut, kultaa myynyt Pepe & Saimaa -albumi sekä viime aikojen TV:n musiikkiohjelmat.

Willberg levyttää edelleen uutta musiikkia, mutta on ottanut ohjelmistoonsa myös muutamia tenoriaarioiden klassikoita ja laajentanut siten repertuaariaan aivan uudelle alueelle.

Järj. Viihde ja Vuorovaikutus Oy
Liput: 53 €
Hinta sisältää Kuopion Musiikkikeskuksen palvelumaksun 2 €/lippu.
Palvelu- ja toimitusmaksut vaihtelevat ostopaikasta riippuen.

KATSO MYÖS

WWW-sivut

SAMANTYYLISIÄ TAPAHTUMIA

 

YHTEISTYÖKUMPPANIMME
OP Kuopio

Tilaa Kuopion Musiikkikeskuksen uutiskirje niin saat tietoa tulevista tapahtumista: