KUOPION XIII VIULUKILPAILU 2020, ALKUERÄ
Sunnuntai 05.01.2020 klo 10 Kamarimusiikkisali
Kuopion Musiikinystäväin Yhdistys r.y. järjestää valtakunnallisen Kuopion viulukilpailun 13. kerran tammikuussa 2020. Kilpailu on tarkoitettu Suomen kansalaisille, jotka ovat 1.1.2020 alle 28-vuotiaita.
Kilpailun alkuerä on 5.-7.1., välierä 9.-10.1. ja finaali 11.-12.1. Finaalissa kilpailijoita avustaa Kuopion kaupunginorkesteri kapellimestarina Jaakko Kuusisto.
Tuomaristoon kuuluu 5 suomalaista ja 1 ulkomainen asiantuntija, tuomariston puheenjohtajana on viulisti Elina Vähälä.
Kilpailussa jaetaan seuraavat palkinnot:
I palkinto 8.000€
II palkinto 6.000€
III palkinto 4.000€
Loput finalistit 1.000€
Tänä vuonna 38 eri puolilla maailmaa opiskelevaa nuorta ilmoittautui kilpailuun määräaikaan 15.9.2019 mennessä. Esikarsintalautakunnan esityksestä kilpailutoimikunta hyväksyi kilpailuun 32 osanottajaa.
Kilpailussa kuullaan myös kantaesitys. Kilpailutoimikunta on tilannut kilpailuun teoksen säveltäjä Sebastian Fagerlundilta. Kestoltaan noin kahdeksan minuutin teos kuuluu välierän pakolliseen ohjelmistoon.
Kilpailijat soittavat etukäteen suoritetun arvonnan määräämässä järjestyksessä. Arvonta on suoritettu kilpailutoimikunnan kokouksessa 1.10.2019. Kilpailun aloittaa Albert Sahlström.
Järj. Kuopion Musiikinystäväin Yhdistys ry
Konserttikohtaiset liput: 12 € / 6 € opiskelijat
Sarjalippu: 102 € sis. alkuerät, välierät ja finaalit, myynti Kuopion Musiikkikeskuksen ja Kuopion kaupunginteatterin lippukassat ja Kuopio Info
Hinnat sisältävät Kuopion Musiikkikeskuksen palvelumaksun 2 €/lippu.
Palvelu- ja toimitusmaksut vaihtelevat ostopaikasta riippuen.