Kuopion Musiikkikeskus

 
 
Somekuva

KIRKA-MUSIKAALI

Lauantai 23.10.2021 klo 18 Konserttisali

Osta liputVaraa tarjoilu
Facebook Twitter

Musikaali kaikkien suomalaisten rakastamasta laulajasta ja musiikkimaailman ikonista.

Kirka Kirill Babitzin on yksi Suomen menestyneimmistä artisteista. Hän oli maamme ensimmäinen oikea rocktähti, joka sai peräänsä villisti kirkuvat fanilaumat. Kirka oli venäläisen emigranttitaustansa vuoksi eksoottinen ilmestys tummine hiuksineen ja sinisine silmineen, hän oli täynnä karismaa ja kuin luotu tähdeksi. Oma suku ja perhe sisaruksineen olivat Kirkalle aina tärkeitä. Kirka lauloi persoonallisella äänellään tiensä suomalaisten sydämiin monipuolisesti rockilla, iskelmillä ja balladeilla heavyrockiakaan unohtamatta.

Musikaali on matka Kirkan vanavedessä 60-luvulta lähtien aina 2000-luvulle asti. Kirkan ohella tapaamme suomalaisen kevyen musiikin merkkihenkilöitä kuten Sammyn, Muskan, Dannyn, Katri Helenan, Kassu Halosen, Hectorin ja Pave Maijasen. Koemme esityksessä laulajan pitkän uran eri vaiheita, Euroviisujen ja Syksyn sävelten huumaa, menestystä, rakkautta ja suuria suruja.

Kirkaa esittää Voice of Finland -kisastakin tuttu valovoimainen tähti Ilari Hämäläinen. Musikaalissa kuullaan suuri joukko ikimuistoisia kappaleita, kuten Hetki lyö, Leijat, Hengaillaan, Surun pyyhit silmistäni, Kahden hullun matka, Daada Daada, Yli synkän virran, Puhelinlangat laulaa, Lumi teki enkelin eteiseen, Krokotiilirock ja Kirjoita postikorttiin.

Kirka Babitzin: Ilari Hämäläinen | Sammy Babitzin: Matthau Mikojan | Muska: Piritta Lumous | Kirkan isä: Petri Lairikko | Kirkan äiti: Piritta Lumous | Kirsti Mikkola, Paula Nummela: Elisa Lairikko / Saija-Reetta Kotirinta | Kassu Halonen, Danny: Petri Lairikko | Remu Aaltonen: Juha Kinnunen | Katri Helena: Elisa Lairikko / Saija-Reetta Kotirinta | Anna Babitzin: Isabella Lairikko | Muita rooleja mm. Hector, Pave Maijanen, yhtyeiden jäsenet, tanssijat, taustalaulajat.

Järj. Suomen Musiikkiteatteri
Liput: 42 € / 38 € eläkeläiset /  28 € opiskelijat, lapset, työttömät / 39 € ryhmät yli 20 hlöä /  37 € ryhmät yli 40 hlöä. Hinnat sisältävät Kuopion Musiikkikeskuksen palvelumaksun 2 €/lippu.
Palvelu- ja toimitusmaksut vaihtelevat ostopaikasta riippuen.

Pe 28.5.2021, la 19.9.2020, la 21.3.2020 ja pe 5.2.2021 esitykset ovat siirtyneet lauantaille 23.10.2021 klo 18 (huom aika). Jo ostetut liput käyvät 23.10.2021 esitykseen sellaisenaan, lippuja ei tarvitse vaihtaa.

SAMANTYYLISIÄ TAPAHTUMIA

 

YHTEISTYÖKUMPPANIMME
OP Kuopio

Tilaa Kuopion Musiikkikeskuksen uutiskirje niin saat tietoa tulevista tapahtumista: