Kuopion Musiikkikeskus

JUKKA KUOPPAMÄKI – KIITOS MUSIIKISTA

Lauantai 27.09.2025 klo 18 Konserttisali

Osta liputVaraa tarjoilu
Facebook Twitter

Suomalaisen musiikin legendan, Jukka Kuoppamäen, uraa juhlistetaan kiitoskonsertilla, jossa solisteina esiintyvät Anna Hanski, Antti Railio, Inka Auhagen, Anna Kuoppamäki, Ville Liimatainen. Artistit nousevat lavalle yhdessä Mirka Dojanin johtaman orkesterin kanssa esittäen rakastetuimpia Jukka Kuoppamäen kappaleita hänen pitkän uransa varrelta.

Jukka Kuoppamäki (s. 1942) aloitti levytysuransa jo lukioikäisenä 1960 lauluyhtyeissä Neloset ja Kukonpojat. Ensimmäisen kokonaan omaa tuotantoa sisältäneen albuminsa Mitä kansa haluaa hän julkaisi vuonna 1966. Tästä alkoi hänen jo lähes kuusikymmentä vuotta kestänyt lauluntekijänuransa, jonka aikana hän on julkaissut 47 albumia ja 28 kokoelmaa. Hänen yli 2000 laulun tuotantoonsa kuuluvat mm. Sininen ja valkoinen, Paljon sanomatta jää, Pieni mies, Anna mulle tähtitaivas, Ei kauniimpaa, Satulinna ja Sinussa on valo. Jukka Kuoppamäelle on myönnetty Kullervo Linnan Säätiön palkinto 1993, Erikois-Emma elämäntyöstään 2001, Juha Vainio -palkinto 2018 sekä Suomen Leijonan Pro Finlandia -mitali vuonna 2019.

Konsertin arvioitu kesto noin 2 tuntia 15 minuuttia sis. väliajan

Järj. Hype Productions
Liput: 47,30 €
Hinta sisältää Kuopion Musiikkikeskuksen palvelumaksun.
Palvelu- ja toimitusmaksut vaihtelevat ostopaikasta riippuen.

KATSO MYÖS

Facebook 

SAMANTYYLISIÄ TAPAHTUMIA

 

YHTEISTYÖKUMPPANIMME
OP Kuopio

Tilaa Kuopion Musiikkikeskuksen uutiskirje niin saat tietoa tulevista tapahtumista: