Kuopion Musiikkikeskus

 
 
Somekuva

KYIV GRAND BALLET – JOUTSENLAMPI

Perjantai 02.12.2022 klo 19 Konserttisali

Osta liputVaraa tarjoilu
Facebook Twitter

Ukrainan johtaviin balettitaloihin lukeutuva Kiova Grand Ballet on yksi maailman menestyneimmistä kiertävistä balettiryhmistä. Sen perusti Ukrainan kansallisoopperan päätanssijanakin toiminut Alexander Stoyanov vuonna 2014. Kiova Grand Balletin tanssijat hurmaavat hienovaraisella tekniikallaan, musikaalisuudellaan ja tanssin keveydellä. Siitä onkin tullut yksi Euroopan kysytyimmistä balettiryhmistä.

Kiova Grand Ballet on jo valloittanut katsojien sydämet kaikkialla maailmassa. Balettiryhmä on esiintynyt mm. USA:ssa, Ranskassa, Espanjassa, Hollannissa, Belgiassa, Norjassa, Ruotsissa ja Kiinassa. Kiova Grand Balletin puolen vuoden mittainen Euroopan-kiertue alkaa lokakuussa 2022. Suomen lisäksi ryhmä esiintyy muualla Pohjoismaissa, Baltian maissa, Tšekissä, Saksassa, Sveitsissä ja Ranskassa.

Musiikki: Pjotr Tchaikovsky
Koreografia: Marius Petipa ja Valery Kovtun
Libretto: W. Begitchev ja W. Geltzer
Lavastus ja puvustus: Malba Verbitskaya
Valosuunnittelu: Anna Aloshyna
Roolit:
Odette/Odylle – Anastasiia Gurska, Kateryna Kukhar
Prince Siegfried – Alexander Stoyanov
Rotbart – Vladislav Bondar
The Court Jester – Vladislav Shostik
Pas de trois – Daniil Kish, Anna Bogatyr, Veronika Stepane

Esityksen arvioitu kesto 2 tuntia 10 minuuttia, sisältää väliajan.
Järj. Live Nation Finland
Liput permanto: 77  € / 72 eläkeläiset / 48 € lapset 16v asti ja opiskelijat
Liput parvi: 67  € / 62 € eläkeläiset / 43 € lapset 16v asti ja opiskelijat
Hinnat sisältävät Kuopion Musiikkikeskuksen palvelumaksun 2 €/lippu. Palvelumaksut vaihtelevat ostopaikasta riippuen.

SAMANTYYLISIÄ TAPAHTUMIA

 

YHTEISTYÖKUMPPANIMME
OP Kuopio

Tilaa Kuopion Musiikkikeskuksen uutiskirje niin saat tietoa tulevista tapahtumista: