Kuopion Musiikkikeskus

 
 
Somekuva

AUTIOTALO – MUSIKAALI DINGO-HUUMASTA

Perjantai 22.11.2024 klo 19 Konserttisali

Osta liputVaraa tarjoilu
Facebook Twitter

Autiotalo-musikaali kertoo Dingo-yhtyeen ja sen keulakuvan Neumannin uskomattoman tarinan. Musikaali kertoo 80-luvun rock-ilmiöstä Suomessa, jolloin Dingo aiheutti maanlaajuisen rockhysterian. Dingo rikkoi vuosien 1984-1986 aikana kaikki siihen asti tehdyt levy-ja konserttimyyntien ennätykset Suomessa.

Tarina alkaa, kun Pertti Nieminen niminen nuorukainen lähtee merille. Kun hän palaa Suomeen ja perustaa kavereidensa kanssa Dingon, loppu onkin suomalaisen rock-musiikin historiaa. Yhtyeen musiikista pitivät kaiken ikäiset, niin teinit kuin eläkeläiset. Fanit seurasivat yhtyettä joka paikkaan; odottivat porttikongeissa, pyrkivät hotellihuoneisiin ja keikkabusseihin. Yhtyeen jäsenillä ei ollut yksityiselämää. Musikaali kertoo myös yhtyettä fanittavan perheen tarinaa. Mitä perheen miehet ajattelevat, kun naiset hullaantuvat yhtyeeseen täysin? Perheen fanihysteriasta ei kommelluksia ja hauskuutta puutu. Lopulta Dingon menestys paisuu liian suureksi, sen kulut kasvavat ja suosion lieveilmiöt alkavat häiritä. Dingo päättää lopettaa ollessaan suosionsa aallonharjalla. Musikaalissa kuullaan yhtyeen suosituimmat kappaleet kuten Autiotalo, Sinä ja Minä, Nahkatakkinen tyttö, Valkoiset tiikerit ja Rio Ohoi. Kuullaanpa esityksessä myös joku Porirockin muukin helmi.

Esityksen arvioitu kesto on 2 tuntia 40 minuuttia, sisältää väliajan.

Järj.  Suomen Musiikkiteatteri
Liput: 45 € / 41 € eläkeläiset / 34 € opiskelijat, työttömät, lapset
Ryhmät 39  € eläkeläiset yli 20 hlöä / 42 € yli 20 hlöä
Hinnat sisältävät Kuopion Musiikkikeskuksen palvelumaksun 2 €/lippu. Palvelumaksut vaihtelevat ostopaikasta riippuen.

KATSO MYÖS

Kotisivut

SAMANTYYLISIÄ TAPAHTUMIA

 

YHTEISTYÖKUMPPANIMME
OP Kuopio

Tilaa Kuopion Musiikkikeskuksen uutiskirje niin saat tietoa tulevista tapahtumista: