Kuopion Musiikkikeskus

 
 

West Side Story -yhteisproduktion esitykset Kuopion Musiikkikeskuksessa siirtyvät toukokuulle 2021

Facebook Twitter

Julkaistu 04.09.2020 klo 19:01

Lipunmyynti esityksiin alkaa marraskuun lopussa

Ensi vuoden tammikuulle suunnitellut, musikaalisuosikki West Side Storyn esitykset Kuopion Musiikkikeskuksessa siirtyvät toukokuulle 2021 vallitsevan koronatilanteen vuoksi. Lipunmyynti esityksiin alkaa marraskuun lopussa. Kuopion kaupunginorkesterin, Kuopion konservatorion ja Savonia-AMK:n yhteisproduktion rooleissa esille pääsevät alueen musiikin- ja tanssinopiskelijat. Musikaali toteutetaan alkuperäiskielellä englanniksi ja alkuperäisellä musiikilla täysmittaisen sinfoniaorkesterin voimin. West Side Storyn ohjaa Veera Airas, sen kapellimestarina toimii Rauno Tikkanen ja koreografina Sirpa Möksy.

West Side Story –musikaalin esitykset siirtyvät ensi tammikuulta saman kevätkauden toukokuulle. Ensi-ilta on torstaina 20.5.2021 klo 19 ja seuraavat esitykset perjantaina 21.5. klo 12 ja klo 19 sekä lauantaina 22.5. klo 19. Esitysten lipunmyynti alkaa marraskuun lopussa.

Kuopion kaupunginorkesterin, Kuopion konservatorion ja Savonia-ammattikorkeakoulun Musiikin ja tanssin yksikön toteuttamassa produktiossa nähdään kuopiolaista musiikin ja tanssin nuorta voimaa. Kuopion Musiikkikeskuksessa toimivien tahojen yhteistyöllä on vahvat perinteet, ja Leonard Bernsteinin säveltämä musiikki esitetään musikaalissa Kuopion kaupunginorkesterin ja AmKo-sinfonian voimin. Musikaali esitetään englanniksi eli alkuperäiskielellä, jolle musikaalin laulut on kirjoitettu. Esityksessä on myös suomenkielinen tekstitys, joka on osa visuaalista kokonaisuutta videoprojisointien kautta. ”Musikaaliin ei tehdä fyysistä lavastusta, vaan tapahtumaympäristö tulee esiin liikkeellä, valoilla ja videoilla”, musikaalin ohjaaja Veera Airas avaa. ”Tässä versiossa kertomus etenee ajattomassa ympäristössä. Musikaalin teemat ovat olleet olemassa ennen, nyt ja tulevaisuudessa”, Airas kommentoi.

Esityksissä konserttisalin lavalla nähdään noin 30 tanssijan joukko, jonka energisestä koreografiasta vastaa Savonia-ammattikorkeakoulun tanssinopettaja Sirpa Möksy. Musikaalin puvustuksesta ja audiovisuaalisesta suunnittelusta vastaa Savonia-ammattikorkeakoulun Muotoilun yksikkö opettajiensa Sirpa Ryynäsen ja Jaakko Laukkasen johdolla. Tekniikasta vastaa Kuopion Musiikkikeskus yhdessä Kuopion konservatorion musiikkiteknologian opiskelijoiden kanssa.

Vuonna 1957 Broadwaylla ensi-iltansa saanut musikaali kertoo Arthur Laurentsin kirjoittaman tarinan, jossa kaksi jengiä taistelevat reviiristään New Yorkissa. Amerikkalaiset eivät hyväksy puertoricolaisia alueelleen, ja tappelut kärjistyvät. Kuitenkin juuri Amerikkaan saapunut puertoricolainen Maria ja jengistään eroon haluava amerikkalainen Tony kohtaavat ja rakastuvat. Musikaalin kestosuosikeiksi nousseita lauluja ovat mm. Tonight, I Feel Pretty, America, Maria, A Boy Like That ja Somewhere, joihin lyriikat on kirjoittanut Stephen Sondheim.

Produktion koelaulujen hakuaikaa on jatkettu, ja uudet koelaulut järjestetään syyskuun lopussa. Lisätietoja: terhi.rissanen(at)savonia.fi.

KUOPION KAUPUNGINORKESTERI

Tiedottaja Elina Prepula, puh. 044 718 2364, elina.prepula(at)kuopio.fi

www.kuopionkaupunginorkesteri.fi | Facebook: Kuopionkaupunginorkesteri | Instagram: kuopionkaupunginorkesteri

 

YHTEISTYÖKUMPPANIMME
OP Kuopio

Tilaa Kuopion Musiikkikeskuksen uutiskirje niin saat tietoa tulevista tapahtumista: