Kuopion Musiikkikeskus

 
 

Viulisti Elina Vähälä palaa Kuopion kaupunginorkesterin solistiksi

Facebook Twitter

Julkaistu 05.04.2019 klo 15:47

Ohjelmassa Kalevi Ahon viulukonserton lisäksi suomalais-ranskalaista musiikkia

Torstaina 11.4. klo 19 Kuopion kaupunginorkesterin konserttiohjelman ytimessä on 70-vuotista taivaltaan juhlistavan Kalevi Ahon toinen viulukonsertto, joka on illan solisti Elina Vähälälle kirjoitettu. Ylikapellimestari Jaakko Kuusiston johdolla Kuopion Musiikkikeskuksessa soi myös Uuno Klamin, Maurice Ravelin ja Francis Poulencin säveltämä musiikki. Saman päivän avoimessa harjoituksessa voi seurata kaupunginorkesterin työskentelyä Jaakko Kuusiston johdolla.

Torstaina 11.4. klo 19 Kuopion kaupunginorkesterin konsertin aluksi kuullaan Uuno Klamin vauhdikas ja humoristinen Nummisuutarit-alkusoitto, jonka Klami sävelsi Prahassa vuonna 1936. Teos on suosittu orkestereiden konserttien aloittaja. Illan solistiteoksen säveltäjä Kalevi Aho viettää 70-vuotisjuhlaansa tänä vuonna mm. eri puolilla maailmaa esitettävien, 14 teoksen kantaesitysten merkeissä. Ahon toinen viulukonsertto valmistui vuonna 2016, ja saman vuoden lopulla sen kantaesityksen soitti Suomen kansainvälisimpiin viulisteihin lukeutuva Elina Vähälä. Säveltäjä kuvaa teosta suuren tyylin konsertoksi viitaten lajin romantiikan aikana syntyneeseen luonteeseen, jossa solistiosuuden vaativuuksille ei tunnu olevan rajoja samaan aikaan kun orkesteriosuus on merkittävä. ”Teos ottaa kaiken irti viulusta”, Aho kertoo. ”Mielestäni olen tässä toisessa konsertossa onnistunut tuomaan viulusta uusia puolia esille.” Kantaesityksessä konserttoa kuvattiin upeaksi ja vaikuttavan kauniiksi. Paljon uusia konserttoja esittävä Elina Vähälä kehuu teosta yhdeksi parhaimmista soittamistaan.

Väliajan jälkeen kuultava Maurice Ravelin Pavane kuolleen prinsessan muistolle kuuluu säveltäjän tunnetuimpien teosten joukkoon. Teos on alun perin pianokappale vuodelta 1899, säveltäjän uran alkutaipaleelta, kun hän vielä opiskeli Pariisin konservatoriossa Gabriel Faurén johdolla. Ravelin Pavane on unen kaltainen, oikeastaan ajatus tai muistuma tanssista, jota prinsessa on voinut joskus tanssia. Sävellykseen liittyy myös oikea prinsessa, Ravelin mesenaatti Winnaretta Singer, joka tunnettiin nimellä Polignacin prinsessa. Konsertin päättää Francis Poulencin Sinfonietta vuodelta 1947. Neliosainen teos kunnioittaa klassismin perinnettä, 1700-luvun loppua, jolloin orkestereiden sinfonietta-kokoonpano sekä rakenteiltaan selkeä ja tunnelmaltaan huoleton divertimento edustivat musiikin valtavirtaa.

Ennen konserttia klo 18.30 järjestetään Valohallissa kaikille avoin taiteilijatapaaminen, jossa haastateltavana on viulisti Elina Vähälä.

Saman päivän 11.4. avoimessa harjoituksessa klo 12 voi seurata kaupunginorkesterin työskentelyä ylikapellimestari Jaakko Kuusiston johdolla. Alle tunnin kestävään avoimeen harjoitukseen on vapaa pääsy. Harjoituksen yhteydessä voi nauttia Ravintola Oodin lounaasta Valohallissa joko ennen matineaa tai sen jälkeen klo 11-14 välillä. Lounasmenu: Salaatti-&leipäbuffet – Kana-kikhernecurrya & kasvis-kvinoaa – Kasvis koftaa, lime jogurttia – Reilun kaupan luomukahvia & haudutettua teetä – Pientä makeaa. Lounaan hinta: 10 €.

Liput Elina palaa Kuopioon -konserttiin: 33 / 27 / 11 €. OP Pohjois-Savon omistaja-asiakkaat 28 € permanto / 25 € parvet. Hinnat sisältävät Kuopion Musiikkikeskuksen palvelumaksun 2 €/ lippu. Palvelumaksut vaihtelevat ostopaikasta riippuen.

Myynti: Kuopion Musiikkikeskus, ma-pe klo 12-17 tai esityksen alkuun, viikonloppuisin 1 h ennen esitystä, puh. 0600 96 100 (1,98 €/ min + pvm). Myynti myös Kuopio Info, Sokos Kuopio ja Lippupisteen myyntipisteet. eLiput: www.lippu.fi. Lisäksi Kuopion kaupunginteatteri (Niiralankatu 2) 2 tuntia ennen esitystä, la klo 12-18, puh. 0600 41 31 43 (1,98 €/ min + pvm + mpm).

KUOPION KAUPUNGINORKESTERI

Tiedottaja Elina Prepula, puh. 044 718 2364, elina.prepula(at)kuopio.fi

www.kuopionkaupunginorkesteri.fi | Facebook: Kuopionkaupunginorkesteri | Instagram: kuopionkaupunginorkesteri

 

YHTEISTYÖKUMPPANIMME
OP Kuopio

Tilaa Kuopion Musiikkikeskuksen uutiskirje niin saat tietoa tulevista tapahtumista: