Kuopion Musiikkikeskus

 
 

Syksyn kausikonsertit kertovat tarinoita, nostavat estradille omia tähtiä ja esittelevät nykyteoksia

Facebook Twitter

Julkaistu 12.05.2022 klo 18:07

Kuopion kaupunginorkesterin syyskauden 2022 kausikorttien myynti alkaa pe 13.5.

Kuopion kaupunginorkesterin syksyn 2022 kausikonserttiohjelman taustalla ovat tarinat mm. Kiinan naisten salaisesta kielestä, kamppailusta Graalin maljan löytämiseksi sekä jouluyön Pähkinänsärkijä ja Hiirikuningas -sadun maailmasta. Kuopion Musiikkikeskuksen Konserttisalin lavalle nousevat useammassa konsertissa orkesterin omat tähdet kansainvälisten solisti- ja kapellimestarivieraiden lisäksi. Syyskaudella kuullaan kaksi Suomen ensiesitystä ja konsertteihin saapuu vieraiksi myös nykysäveltäjiä. Kausikorttimyynti alkaa pe 13.5. klo 10.

Kuopion kaupunginorkesterin syyskauden kausikonserttiohjelma tarjoaa kuulijoille sopivassa suhteessa klassikoita ja uusia tuttavuuksia niin ohjelmiston kuin vierailijoiden osalta. Orkesterin muusikoista koostuvalla taiteellisella toimikunnalla on ollut aktiivinen rooli ohjelman työstämisessä. Jokaiseen konserttiin on mietitty mielenkiintoinen tarttumapinta myös sellaiselle kuulijalle, joka ei ole vielä koskaan käynyt Kuopion kaupunginorkesterin konsertissa.

Syksyn avajaiskonsertissa 29.9. orkesterin uusi harppu loistaa parrasvaloissa solistinaan Helsingin kansainvälisen harppukilpailun voittaja Viviane Nüscheler. Päänumerona kuullaan Kuopioon palaavan kapellimestari Jessica Cottisin johdolla musiikistaan elokuvaan Hiipivä tiikeri, piilotettu lohikäärme Oscarin voittaneen säveltäjämestari Tan Dunin teos Nu Shu: The Secret Songs of Women. Kiehtova teos perustuu Kiinassa 1200-luvulta alkaen äidiltä tyttärille suullisena perimätietona siirtyneeseen salaiseen kieleen, jonka kautta naiset ovat ilmaisseet tunteitaan laulaen. Konsertin alkupuolella Suomen ensiesityksensä saa Missy Mazzolin Orpheus Undone ja miehisempää näkökulmaa tarjoaa Richard Straussin Don Juan.

6.10. konsertissa Suomen ensiesityksensä saa Avner Dormanin Pianokonsertto nro 3 säveltäjän itsensä johdolla. Konsertto on illan solisti Mackenzie Melemedin ja Diana R. Glimmin tilaus, jonka Dorman sävelsi vuonna 2021. Teoksessa läsnä ovat äärimmäiset tunteet ja äkilliset vaihdokset syvästä epätoivosta täydelliseen ekstaasiin. Konsertti alkaa barokin ja klassismin aikakausien välissä eläneen Carl Philipp Emanuel Bachin kekseliäällä Sinfonialla Es-duuri, ja sen päättää Igor Stravinskin muodoltaan klassinen, tyyliltään raikas Sinfonia C-duuri.

Muinaiset tarut ja myytit ovat 27.10. konsertin inspiraationa. Tuttu ote Sergei Prokofjevin Romeo ja Julia -sarjan riipaisevan traagisesta rakkaustarinasta johdattelee illan tunnelmiin. Soolonumerossa Peter Herresthal tulkitse Kaija Saariahon kulttimaineeseen nousseen viulukonserton Graal Théătre. Josef Sukin Pohadkan (suom. Satu) pyörteissä seikkaillaan puolestaan joutsenten ja riikinkukkojen kanssa ja pahan kirouksen rikkoo lopulta tosirakkaus. Konsertin johtaa vahvassa nosteessa oleva Aliisa Neige Barrière, jonka molemmat vanhemmat ovat säveltäjiä – ranskalainen Jean-Babtiste Barrière ja Suomen tunnetuimpiin ja palkituimpiin nykysäveltäjiin lukeutuva Kaija Saariaho.

3.11. konsertissa kuullaan meksikolaisen Manuel Poncen Concierto del Sur, joka on kitarakonserttojen kuningas Latinalaisesta Amerikasta. Sen värikkääseen tunnelmaan yleisön johdattaa Pohjois-Savosta kansainväliselle uralle ponnistanut kitaristi Ismo Eskelinen. Konserton alkupaloina tarjoillaan välittömästi suosion saaneet Moritz Moszkowskin Espanjalaiset tanssit. Kapellimestari Eugene Tziganen johdolla musiikkimatka kulkee Pohjois-Amerikkaan, jonka alkuperäiskansojen sävelmiä Antonín Dvořák käytti tunnetuimman sinfoniansa, Sinfonian nro 9 Uudesta maailmasta materiaalina.

Kuopion kaupunginorkesterin puhaltajat ovat valokeilassa 17.11. konsertissa, jonka aloittaa W.A. Mozartin mestariteos Gran Partita ranskalaisen kapellimestarin ja klarinetistin Paul Meyerin johdolla. Mozartin kanssa kuvitteellista keskustelua käy Jean Francaixin säveltämä Hommage a l’ami Papageno – Fantasia Taikahuilun teemoihin vuodelta 1984. Francaix kuvaa teostaan musiikilliseksi kiitollisuudenosoitukseksi kaikkien aikojen suurimmalle säveltäjälle. Puupuhaltajavetoisten numeroiden lisäksi loistamaan pääsee myös orkesterin vaskien Kiss My Brass -yhtye omalla ohjelmistollaan.

Myös 24.11. konsertissa solistina nähdään orkesterin oma tähti, kevään 2022 ajan vuorottelevana konserttimestarina toiminut Johannes Polda, joka tulkitsee Dmitri Šostakovitšin toisen viulukonserton. Poldan mukaan viulukonsertto on teoksena voimakas ja syvällinen. ”Ymmärrykseni on vain kasvanut siitä, että viulunsoitto on loppumaton prosessi, jossa aina oppii uutta omasta soittimestaan”, hän sanoo. Konsertin avaa ruotsalaisen kapellimestarin ja viulistin Fredrik Burstedtin johdolla Joseph Martin Krausin vuonna 1791 näytelmään kirjoittama alkusoitto Olympie ja sen päättää Johannes Brahmsin lyyrinen ensimmäinen sinfonia.

Suomalaisen musiikin päivänä 8.12. soi konserttiin saapuvan nykysäveltäjä Osmo Tapio Räihälän vuonna 2013 valmistunut käyrätorvikonsertto. Teos oli tilaustyö illan solistilta, Jukka Harjulta, joka työskentelee RSO:n soolokäyrätorvensoittajana. Kirjallaan Miksi nykymusiikki on niin vaikeaa? tietokirjallisuuden Finlandia-palkinnon voittaneen Räihälän mukaan konserton “musiikki on sinun, rakas kuulija – voit ajatella siitä kuten haluat”. Konserttoa kehystävät Jean Sibeliuksen lumoava Metsänhaltija ja valoisa toinen sinfonia, jotka kuullaan orkesterin oman 2. kapellimestarin, Atso Almilan johdolla.

Pjotr Tšaikovskin klassikkobaletin Pähkinänsärkijä konserttiversiosta nautitaan 15.12. Teos on hurmaava koko perheen suosikki, joka kuuluu joulun perinteisiin. E. T. A. Hoffmannin satuun Pähkinänsärkijä ja Hiirikuningas perustuva tarina kertoo Klaara-tytöstä, joka jouluyönä joutuu kiehtovan sadun lumoihin. Unessaan Klaara kohtaa mm. pähkinänsärkijäksi taiotun prinssin, tinasotilaita ja hiiriarmeijan sekä Makeishaltijattaren. Kapellimestari Kalle Kuusavan johtaman orkesterin lisäksi estradilla on Mari Koistisen harjoittama projektikuoro, joka on muodostettu Taidelukio Lumitin ja Taideyliopiston Sibelius-Akatemian Kuopion yksikön laulajista ja kuoronjohdon opiskelijoista.

Kausikorttien myynti kaupunginorkesterin syyskauden 2022 kausikonsertteihin alkaa perjantaina 13.5. klo 10. Nopean ostajan Early Bird -edulla kausikortin saa edullisemmalla hinnalla 21.6.2022 saakka. Normaalihintaiset kausikortit ovat myynnissä 22.6.-29.9.2022. Kausikorttien myynti: Kuopion Musiikkikeskus, Sokos Kuopio ja Lippupisteen myyntipisteet kautta maan ja Lippupisteen verkkokauppa.

Syksyn 2022 kausikortit: Early Bird –kausikortit 200 € / 160 € eläkeläiset. Normaalihintaiset kausikortit 220 € / 179 € eläkeläiset. Hinnat sisältävät Kuopion Musiikkikeskuksen palvelumaksun 2 €/lippu. Palvelumaksut vaihtelevat ostopaikasta riippuen.

Myynti: Kuopion Musiikkikeskus ma-pe klo 15-17 tai esityksen alkuun, viikonloppuisin 1 h ennen esitystä, puh. 0600 96 100 (1,98 €/min + pvm). Kuopion kaupunginteatteri (Niiralankatu 2, ks. aukioloajat kaupunginteatterin www-sivuilta), puh. 0600 41 31 43 (1,98 €/min + pvm + pmp). Sokos Kuopio ja Lippupisteen myyntipisteet kautta maan. eLiput Lippupisteen verkkokaupasta.

KUOPION KAUPUNGINORKESTERI

Tuottaja-tiedottaja Elina Prepula, puh. 044 718 2364, elina.prepula(at)kuopio.fi

www.kuopionkaupunginorkesteri.fi | Facebook: Kuopionkaupunginorkesteri | Instagram: kuopionkaupunginorkesteri

 

YHTEISTYÖKUMPPANIMME
OP Kuopio

Tilaa Kuopion Musiikkikeskuksen uutiskirje niin saat tietoa tulevista tapahtumista: