Kuopion Musiikkikeskus

 
 

Sellistikonkari Marko Ylönen tulkitsee Schumannin intensiivisen sellokonserton kausikonsertissa 23.3.

Facebook Twitter

Julkaistu 16.03.2023 klo 15:54

Kuopion kaupunginorkesteri esittää Alissa Firsovan Stages-teoksen 1. kertaa Suomessa

Kuopion kaupunginorkesterin solistiksi Ihmeiden aika -kausikonserttiin torstaina 23.3. klo 19 saapuu mestarisellisti Marko Ylönen. Hän tulkitsee konsertissa Robert Schumannin intensiivisen sellokonserton. Kuopion Musiikkikeskuksen Konserttisalissa järjestettävässä konsertissa koetaan myös Suomen ensiesitys Alissa Firsovan teoksesta Stages, jonka soolo-osuudet soittaa orkesterin trumpetisti Vitoldas Sokolnikas. Kapellimestari Leo McFallin johdolla kuullaan myös György Ligetin Romanialainen konsertto sekä Joseph Haydnin 96. sinfonia.

Ihmeiden aika -konsertin 23.3. uusimpana teoksena kuullaan venäläissyntyisen nykysäveltäjän ja pianistin, Alissa Firsovan Stages (Vaiheet). Teos on saanut inspiraationsa Herman Hessen samannimisestä runosta, joka mm. rohkaisee elämään ja luopumaan, kun sen aika on. Suomen ensiesityksenä kuultavan teoksen soolo-osuudet tulkitsee kaupunginorkesterin trumpetin varaäänenjohtaja Vitoldas Sokolnikas.

Illan aloittaa merkittävänä avantgardistina tunnetun György Ligetin Concert Romănesc, romanialaisesta kansanmusiikista vaikutteensa saanut värikäs ja rytmikäs teos. Romanialaisessa kansanmusiikissa Ligetiin vaikutuksen teki mm. alppitorvien käyttö, mikä kuuluu teoksessa käyrätorvien käyttämässä vapaassa virityksessä.

Konsertin solistikappale, Robert Schumannin romanttinen sellokonsertto vaatii esittäjältään teknistä ja tulkinnallista taituruutta, joita löytyy pitkän linjan sellotaiteilija Marko Ylöseltä. Teos sisältää mm. kiihkeän romanttista ilmaisua ja kauniita melodioita. Ylönen on uransa aikana toiminut lukuisissa rooleissa: solistina, soolosellistinä orkestereissa, kvartetin jäsenenä, kamarimuusikkona useissa duoissa ja trioissa, taiteellisena johtajana useilla festivaaleilla sekä opettajana. Hän on myös menestynyt useissa kotimaisissa ja kansainvälisissä kilpailuissa, sekä levyttänyt suuren määrän keskeistä ja uudempaa sellokirjallisuutta.

Illan päättää Haydnin 96. sinfonia, ensimmäinen hänen ns. Lontoon ajan suurista sinfonioistaan. Teoksen ensiesityksestä on jäänyt elämään tarina yleisön ihmepelastumisesta tippuneen kattokruunun alta sekä sen myötä myöhemmin annettu lisänimi Ihme. Kaupunginorkesteria johtaa Kuopiossa jo useamman kerran vieraillut kapellimestari Leo McFall.

Konsertin kesto noin 1 tunti 30 minuuttia, sisältäen väliajan.

Kuopion kaupunginorkesteri kysyy yleisön näkemyksiä konserttikäynnistä sekä toiveita orkesterin toimintaan liittyen kävijäkyselyllä, joka jatkuu 30.4. saakka. Suomen Sinfoniaorkesterit ry:n organisoimalla valtakunnallisella kävijätutkimuksella kartoitetaan mm. yleisön tyytyväisyyttä. Kyselyyn voi vastata sähköisesti tai vaihtoehtoisesti paperilomakkeella. Osallistujien ja yhteystietonsa antaneiden kesken arvotaan Kuopion kaupunginorkesterin lippupalkintoja sekä kaupunginorkesterin pienyhtyeen kotikonsertti. Kuopion kaupunginorkesterin kävijäkyselyyn voi vastata osoitteessa: vastaa.innolink.fi/kuopio/
Liput: 33 € / 27 € eläkeläiset ja ryhmät väh. 20 hlöä / 11 € lapset alle 16v ja opiskelijat / 4 € konserttipäivän etulippu opiskelijat ja alle 20v. Hinnat sisältävät Kuopion Musiikkikeskuksen palvelumaksun 2 €/lippu. Palvelumaksut vaihtelevat ostopaikasta riippuen.

Myynti: Kuopion Musiikkikeskus ma-pe klo 15-17 tai esityksen alkuun, viikonloppuisin 1 h ennen esitystä, puh. 0600 96 100 (1,98 €/min + pvm). Kuopion kaupunginteatteri (Niiralankatu 2, ks. aukioloajat kaupunginteatterin www-sivuilla), puh. 0600 41 31 43 (1,98 €/min + pvm + pmp). Sokos Kuopio ja Lippupisteen myyntipisteet kautta maan. eLiput Lippupisteen verkkokaupasta.

KUOPION KAUPUNGINORKESTERI
Tuottaja-tiedottaja Elina Prepula, puh. 044 718 2364, elina.prepula(at)kuopio.fi
www.kuopionkaupunginorkesteri.fi | Facebook: Kuopionkaupunginorkesteri | Instagram: kuopionkaupunginorkesteri

 

YHTEISTYÖKUMPPANIMME
OP Kuopio

Tilaa Kuopion Musiikkikeskuksen uutiskirje niin saat tietoa tulevista tapahtumista: