Kuopion Musiikkikeskus

 
 

Ruotsalaissäveltäjä Emmy Lindströmin klarinettikonsertto soi ensimmäistä kertaa Suomessa

Facebook Twitter

Julkaistu 19.10.2020 klo 11:23

Klarinetisti Emil Jonason Kuopion kaupunginorkesterin solistina 22.10.

Kuopion kaupunginorkesterin konsertissa torstaina 22.10. klo 19 kuullaan Suomen ensiesitys Emmy Lindströmin klarinettikonsertosta. Kuopion Musiikkikeskuksen Konserttisalin estradille solistiksi nousee valovoimainen klarinetisti Emil Jonason. Kaupunginorkesteria johtaa kapellimestari Johannes Gustavsson.

Kuopion kaupunginorkesterin konsertissa 22.10. esittäytyy kaksi voimakkaassa nosteessa olevaa ruotsalaista musiikintekijää: säveltäjä Emmy Lindströmin klarinettikonserton At the Hills of Hampstead Heath vuodelta 2016 soittaa virtuoosinen ja valovoimainen Emil Jonason. Konserton sävelkielessä yhdistyvät kiehtovasti tutut elementit ja säveltäjän persoonalliset piirteet. Teos kutoo yhteen myös mielikuvia eri aikatasoista ja ympäristöistä.

250-vuotisjuhlaansa viettävän Ludwig van Beethovenin mahtipontista Leonore-alkusoittoa nro 3 seuraa norjalaisen Johan Svendsenin ensimmäinen sinfonia, jonka lahjakas nuori säveltäjä työsti opiskellessaan Leipzigissa 1800-luvun puolivälissä. Kaupunginorkesteria palaa johtamaan kapellimestari Johannes Gustavsson.

To 22.10. klo 18.45 teosesittely ja klo 19 LiveStream-konsertti Kuopion kaupunginorkesterin YouTube-kanavalla

22.10. konsertista voi nauttia myös livestriimattuna verkkokonserttina, joka julkaistaan orkesterin YouTube-kanavalla sekä orkesterin www-sivuilla. Konsertti-iltana klo 18.45 näytetään videoitu teosesittely, jossa kerrotaan illan ohjelmasta. Verkkokonsertti ja videoesittely ovat katsottavissa orkesterin YouTube-kanavalla konsertin jälkeen viikon ajan. 22.10. konsertin striimaus toteutetaan yhteistyössä Taustamarkkinat BGMT Oy:n kanssa.

Konsertin kesto noin 1 tunti 50 minuuttia sisältäen väliajan. Konserttisaliin otetaan edelleen yleisöä max. 300 henkilöä. Turvavälejä ja hygieniakäytäntöjä koskevat ohjeistukset ovat edelleen voimassa – lisäksi asiakkaita suositellaan käyttämään maskia Kuopion Musiikkikeskuksen tapahtumissa. Ravintola Oodi palvelee asiakkaita ennen konserttia ja sen väliajalla. Tarjoilut suositellaan tilaamaan ennakkoon osoitteesta www.kanresta.fi/valiaikatarjoilut tai ravintolapalvelutkuopio(at)kanresta.fi / 045 187 4060.

Liput Emmy ja Emil –konserttiin suositellaan lunastamaan ennakkoon:

33 / 27 / 11 € / 4 € konserttipäivän etulippu opiskelijat ja alle 20v. Hinnat sisältävät Kuopion Musiikkikeskuksen palvelumaksun 2 €/lippu. Palvelumaksut vaihtelevat ostopaikasta riippuen.

Myynti:

Kuopion Musiikkikeskus, ma-pe klo 15-17 tai esityksen alkuun, viikonloppuisin 1 h ennen esitystä, puh. 0600 96 100 (1,98 €/ min + pvm). Kuopion kaupunginteatteri (Niiralankatu 2) 2 h ennen esitystä, pe klo 12-19 ja la klo 12-18, puh. 0600 41 31 43 (1,98 €/ min + pvm/mvm). Kuopio Info (alatorin kauppakeskus Apaja) ma klo 9-17, ti-to klo 9-16, pe klo 9-15. Sokos Kuopio ja Lippupisteen myyntipisteet kautta maan. eLiput Lippu.fi-verkkokaupasta.

KUOPION KAUPUNGINORKESTERI

Tuottaja-tiedottaja Elina Prepula, puh. 044 718 2364, elina.prepula(at)kuopio.fi

www.kuopionkaupunginorkesteri.fi | Facebook: Kuopionkaupunginorkesteri | Instagram: kuopionkaupunginorkesteri

 

YHTEISTYÖKUMPPANIMME
OP Kuopio

Tilaa Kuopion Musiikkikeskuksen uutiskirje niin saat tietoa tulevista tapahtumista: