Kuopion Musiikkikeskus

 
 

Paula Koivuniemen tuoreita tulkintoja ja superhittejä lokakuussa Kuopion Musiikkikeskuksessa

Facebook Twitter

Julkaistu 10.05.2019 klo 15:45

Lipunmyynti Kuopion kaupunginorkesterin konserttiin alkoi 10.5.

Ensi lokakuussa, lauantaina 5.10. klo 19 Paula Koivuniemi palaa Kuopion Musiikkikeskukseen ja esittää Kuopion kaupunginorkesterin säestyksellä sekä tuoreita tulkintojaan että superhittejään. Kaupunginorkesteria johtaa ja orkesterisovituksista vastaa Markku Johansson. Konsertin lipunmyynti alkoi 10.5.

Yleisön rakastama Paula Koivuniemi palaa Kuopioon lokakuussa. Lämmintä tunnelmaa, iloista mieltä ja nostalgiaa huokuvassa konsertissa 5.10. kuullaan kappaleita Paulan viime vuonna julkaistulta Elämästä-albumilta Kuopion kaupunginorkesterin säestyksellä. Lisäksi yleisöä hemmotellaan myös Paulan superhiteillä ja kaikkien rakastamilla ikivihreillä. Herkullisen ohjelmakokonaisuuden nivoo kasaan kapellimestarin podiumille nouseva, viihdemusiikin moniottelija Markku Johansson, jonka käsialaa ovat myös konsertissa kuultavat upeat sinfoniaorkesterisovitukset.

Konsertin etkoilla klo 17 alkaen Konserttisalin lämpiössä Ravintolan Oodi tarjoilee kuohuvaa ja cocktailpaloja. Tarjoilu sisältää lasin kuohuvaa sekä suolaisia ja makeita pikkuherkkuja.

Liput Paula, Markku ja me -konserttiin: 38 € permanto / 36 € S-Etukortilla, parvet, lapset alle 16 v ja opiskelijat. Kuohuvaa ja cocktailpaloja -paketti (sis. konsertti ja cocktailbuffet): 63 € permanto / 61 € S-Etukortilla, parvet ja opiskelijat / 48,50 € lapset alle 16 v. Hinnat sisältävät Kuopion Musiikkikeskuksen palvelumaksun 2 €/ lippu. Palvelumaksut vaihtelevat ostopaikasta riippuen.

Myynti: Kuopion Musiikkikeskus, ma-pe klo 12-17 tai esityksen alkuun, viikonloppuisin 1 h ennen esitystä, puh. 0600 96 100 (1,98 €/ min + pvm). Myynti myös Kuopio Info, Sokos Kuopio ja Lippupisteen myyntipisteet. eLiput: www.lippu.fi. Lisäksi Kuopion kaupunginteatteri (Niiralankatu 2) 2 tuntia ennen esitystä, la klo 12-18, puh. 0600 41 31 43 (1,98 €/ min + pvm + mpm).

KUOPION KAUPUNGINORKESTERI

Tiedottaja Elina Prepula, puh. 044 718 2364, elina.prepula(at)kuopio.fi

www.kuopionkaupunginorkesteri.fi | Facebook: Kuopionkaupunginorkesteri | Instagram: kuopionkaupunginorkesteri

 

YHTEISTYÖKUMPPANIMME
OP Kuopio

Tilaa Kuopion Musiikkikeskuksen uutiskirje niin saat tietoa tulevista tapahtumista: