Kuopion Musiikkikeskus

 
 

Musiikkityylit kohtaavat Marzismia-konsertissa 13.11.

Facebook Twitter

Julkaistu 07.11.2018 klo 17:49

Kasiluokkalaiset Taidetestaajat arvioivat Kuopion kaupunginorkesterin konsertin samana päivänä

Kuopion kaupunginorkesterin Marzismia-konsertissa tiistaina 13.11. klo 19 eri musiikkityylit kohtaavat huumoria kaihtamatta. Kuopion Musiikkikeskuksen estradille kaupunginorkesterin eteen nousevat Marzi Nyman (sähkökitara ja laulu), Arttu Takalo (lyömäsoittimet) ja Tero Toivonen (käyrätorvi). Orkesteria johtaa kapellimestari Jukka Iisakkila. Ennen iltakonserttia samaa ohjelmistoa arvioimassa on täysi salillinen Pohjois-Savon 8-luokkalaisia valtakunnallisen Taidetestaajat-hankkeen kautta.

Kuopion kaupunginorkesterin Marzismia-konsertissa soi monipuolinen kattaus orkesterimusiikkia. Ohjelmassa on mm. Marzi Nymanin sävellyksiä, kuten osa sähkökitarakonsertosta, ja Nymanin Frank Zappa –sovituksia. Rock-musiikkiin kallellaan olevien kappaleiden lisäksi kuullaan Arttu Takalon elokuvallista musiikkia, joka maalaa maisemia yleisön eteen.  Pelimusiikin maailmaan kurkistetaan Pac-Man-yleisöpelin matkassa: yksi onnekas yleisön edustaja pääsee lavalle pelaamaan Pac-Man-peliä, jonka tapahtumat vaikuttavat Tommy Tallaricon säveltämään, orkesterin soittamaan musiikkiin. Uudempien sävellysten ohella nautitaan mm. Wolfgang Amadeus Mozartin ja Igor Stravinskin sävelistä.

Kapellimestari Jukka Iisakkila tunnetaan innovatiivisesta ohjelmistosuunnittelusta ja kiinnostuksesta nuoren yleisön kanssa työskentelyyn. Kitaristi Marzi Nyman on raja-aitoja kumartelematon muusikko, joka on työstänyt musiikkia myös televisioon ja elokuviin, ja tällä vuosituhannella ehtinyt soittaa lähes neljälläkymmenellä levyllä. Tero Toivonen on tehnyt mittavan määrän nuoriso- ja yleisötyötä toimiessaan muusikkona mm. 20 vuoden ajan Tapiola Sinfoniettassa – lisäksi hän on käyrätorvimusiikin tohtori. Arttu Takalo, vibrafonisti ja säveltäjä, on mm. säveltänyt ja sovittanut musiikkia sinfoniaorkestereille, kamari-, jazz- ja pop‐yhtyeille, ja hänen musiikkiaan on kuultu useissa mainoksissa ja elokuvissa.

Ennen illan konserttia samaa ohjelmistoa esitetään täydelle salilliselle Pohjois-Savon 8-luokkalaisia. Valtakunnallinen, Suomen Kulttuurirahaston ja Svenska Kulturfondenin rahoittama Taidetestaajat-hanke vie kaikki Suomen 8-luokkalaiset kokemaan ja arvioimaan taidetta vuosien 2017-2019 aikana. Hankkeeseen on valittu kohteita, jotka ovat laadukkaita ja hyvää yleisötyötä tekeviä taideorganisaatioita, ja jotka tarjoavat nuorille heidän ikäluokalleen sopivia, elämyksellisiä sisältöjä. Kuopion kaupunginorkesteri on mukana hankkeessa jo toista kautta. Konsertin jälkeen nuoret arvioivat kokemaansa nettisovelluksen kautta.

Kuopion kaupunginorkesteri esittää Marzismia-konsertin myös Kiurusalissa Kiuruvedellä keskiviikkona 14.11. klo 19.

Liput Marzismia-konserttiin: 25 € / 11 € lapset alle 16v. / S-Etukortilla 22 €. Hinnat sisältävät Kuopion Musiikkikeskuksen palvelumaksun 2 €/ lippu. Palvelumaksut vaihtelevat ostopaikasta riippuen.

Myynti: Kuopion Musiikkikeskus, ma-pe klo 12-17 tai esityksen alkuun, viikonloppuisin 1 h ennen esitystä, puh. 0600 96 100 (1,98 €/ min + pvm). Myynti myös Kuopio Info, Sokos Kuopio ja Lippupisteen myyntipisteet. eLiput: www.lippu.fi. Lisäksi Kuopion kaupunginteatteri (Niiralankatu 2) 2 tuntia ennen esitystä, la klo 12-18, puh. 0600 41 31 43 (1,98 €/ min + pvm + mpm).

KUOPION KAUPUNGINORKESTERI

Tuottaja-tiedottaja Elina Prepula, puh. 044 718 2364, elina.prepula(at)kuopio.fi

www.kuopionkaupunginorkesteri.fi | Facebook: Kuopionkaupunginorkesteri | Instagram: kuopionkaupunginorkesteri

 

YHTEISTYÖKUMPPANIMME
OP Kuopio

Tilaa Kuopion Musiikkikeskuksen uutiskirje niin saat tietoa tulevista tapahtumista: