Kuopion Musiikkikeskus

 
 

Miljoonasateen ja Kuopion kaupunginorkesterin konsertti järjestetään tänä iltana

Facebook Twitter

Julkaistu 12.03.2020 klo 15:25

Konserttiin ei enää myydä lippuja

Miljoonasateen ja Kuopion kaupunginorkesterin konsertti järjestetään tänä iltana 12.3. klo 19 Kuopion Musiikkikeskuksessa. Konsertin järjestäminen noudattaa Suomen hallituksen tänään antamia suosituksia yleisötilaisuuksien järjestämisestä koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Konserttiin on tulossa alle 500 henkilöä. Konserttiin ei kuitenkaan myydä enää lippuja.

Miljoonasateen ja Kuopion kaupunginorkesterin konsertti järjestetään tänä iltana Kuopion Musiikkikeskuksessa. Konsertin järjestäminen noudattaa Suomen hallituksen tänään antamia suosituksia yleisötilaisuuksien järjestämisestä. Hallitus suosittaa, että kaikki yli 500 hengen yleisötilaisuudet perutaan toukokuun loppuun saakka. Konserttiin on myyty alle 500 lippua, eikä konsertissa ole yli 500 henkilöä samassa tilassa. Konsertin henkilömäärää rajoitetaan kuitenkin niin, että siihen ei myydä enää lippuja – ei ennakkoon eikä ovelta.

Kuopion Musiikkikeskus ja kaupunginorkesteri tiedottavat muiden tilaisuuksien järjestämiseen liittyvistä kysymyksistä mahdollisimman pian.

KUOPION KAUPUNGINORKESTERI

Tuottaja-tiedottaja Elina Prepula, puh. 044 718 2364, elina.prepula(at)kuopio.fi

www.kuopionkaupunginorkesteri.fi | Facebook: Kuopionkaupunginorkesteri | Instagram: kuopionkaupunginorkesteri

 

YHTEISTYÖKUMPPANIMME
OP Kuopio

Tilaa Kuopion Musiikkikeskuksen uutiskirje niin saat tietoa tulevista tapahtumista: