Kuopion Musiikkikeskus

 
 

Miljoonasade ja Kuopion kaupunginorkesteri yhdistävät voimansa 12.3.

Facebook Twitter

Julkaistu 05.03.2020 klo 12:25

Konsertissa kuullaan yhtyeen hittikavalkadi ja tuoreinta ohjelmistoa

Torstaina 12.3. klo 19 Kuopion Musiikkikeskuksessa yhdistyvät iso sinfoniaorkesterin soundi ja Suomirokin kruununjalokivenä tunnetun Miljoonasade-yhtyeen hitit neljältä eri vuosikymmeneltä. Miljoonasade ja Kuopion kaupunginorkesteri esittävät konsertissa paitsi Heikki Salon sanoittamia, tutuksi tulleita kappaleita, myös bändin tuoreinta tuotantoa. Orkesteria johtaa kapellimestari Jukka Iisakkila.

Miljoonasade-yhtye julkaisi ensimmäisen Lapsuuden sankarille -hittinsä vuonna 1986. Siitä lähtien yhtye on kiertänyt Suomea pitkin poikin niin ahkeraan, että ei löytyne suomalaista, joka ei bändiä tuntisi. Hitit ovat seuranneet toisiaan, ja Marraskuu, 506 ikkunaa ja Olkinainen kuuluvat kansalliseen laulukartastoon vahvasti.

Viime vuosina Miljoonasade on aktivoitunut voimalla: kaksi albumia kiertueineen ovat osoittaneet, että bändi on kovassa iskussa. Yhtye soittaa Kuopion Musiikkikeskuksessa 12.3. yhdessä Kuopion kaupunginorkesterin kanssa läpileikkauksen kuuluisimmista hiteistään ja myös tuoreinta tuotantoaan vahvalla draaman kaarella. Orkesterisovituksissa Miljoonasateen soittajat kietoutuvat suuren orkesterin osasiksi, ja yhtyeen puoliakustinen sävelmaailma liittoutuu hehkuvan sinfoniaorkesterisoundin kanssa. Heikki Salon vahvat laulutulkinnat ja sanataituruus kertovat suurta tarinaa entistä ilmeikkäämmin ja mahtipontisemmin. Yhteiskonsertti on toteutettu myös Jyväskylän Paviljongissa 14.2. Jyväskylä Sinfonian kanssa.

Liput Miljoonasade: Lapsuuden sankarit -konserttiin: 30 € permanto / 25 € parvet / 11 € lapset alle 16v ja opiskelijat / S-Etuhinta 25 € permanto / 20 € parvet. Hinnat sisältävät Kuopion Musiikkikeskuksen palvelumaksun 2 €/ lippu. Palvelumaksut vaihtelevat ostopaikasta riippuen.

Myynti: Kuopion Musiikkikeskus, ma-pe klo 12-17 tai esityksen alkuun, viikonloppuisin 1 h ennen esitystä, puh. 0600 96 100 (1,98 €/ min + pvm). Kuopion kaupunginteatteri (Niiralankatu 2) 2 h ennen esitystä, pe klo 12-19 ja la klo 12-18, puh. 0600 41 31 43 (1,98 €/ min + pvm/mvm). Kuopio Info kauppakeskus Apaja, Sokos Kuopio ja Lippupisteen myyntipisteet kautta maan. eLiput: www.lippu.fi.

KUOPION KAUPUNGINORKESTERI

Tuottaja-tiedottaja Elina Prepula, puh. 044 718 2364, elina.prepula(at)kuopio.fi

www.kuopionkaupunginorkesteri.fi | Facebook: Kuopionkaupunginorkesteri | Instagram: kuopionkaupunginorkesteri

 

YHTEISTYÖKUMPPANIMME
OP Kuopio

Tilaa Kuopion Musiikkikeskuksen uutiskirje niin saat tietoa tulevista tapahtumista: