Kuopion Musiikkikeskus

 
 

Kuopion kaupunginorkesterin verkkokonsertin julkaisu siirtyy huomiselle 5.2.

Facebook Twitter

Julkaistu 04.02.2021 klo 17:32

Kuopion kaupunginorkesterin Nopeita muutoksia –verkkokonsertin julkaisu siirtyy huomiselle 5.2. klo 19 teknisten ongelmien vuoksi.  Verkkokonsertissa soivat teokset W.A. Mozartilta, J.S. Bachilta ja Alessandro Marcellolta. Kuopion Musiikkikeskuksessa taltioidun konsertin johtaa ylikapellimestari Jaakko Kuusisto, joka esiintyy myös viulusolistin roolissa. Hän tulkitsee yhdessä oboesolisti Kyeong Hamin kanssa Bachin kaksoiskonserton.

Kuopion kaupunginorkesterin Nopeita muutoksia -konsertin julkaisu siirtyy huomiselle 5.2. klo 19 teknisten ongelmien vuoksi. Verkkokonsertti julkaistaan kaupunginorkesterin YouTube-kanavalla sekä kaupunginorkesterin www-sivuilla.  Ennen verkkokonsertin alkua, klo 18.45 näytetään videoitu keskustelu, jossa Kuopion Musiikkikeskuksen ja Kuopion kaupunginorkesterin johtaja Katariina Kummala, kaupunginorkesterin ylikapellimestari Jaakko Kuusisto ja Kuopion apulaiskaupunginjohtaja Pekka Vähäkangas keskustelevat mm. kulttuurin merkityksestä korona-aikana.

Verkkokonsertti on katsottavissa orkesterin YouTube-kanavalla konsertin jälkeen kevätkauden loppuun saakka. Konsertti on taltioitu yhteistyössä Taustamarkkinat BGMT Oy:n kanssa.

Alun perin konserttiin oli suunniteltu mm. Maija Hynnisen oboekonserton kantaesitys. Uusien turvavälisuositusten myötä jouduttiin kuitenkin tekemään nopeita muutoksia ja siirtymään perinteisempään ohjelmistoon pienemmillä kokoonpanoilla.

Musiikin ihmelapsi, Wolfgang Amadeus Mozart kirjoitti sinfonian nro 27 17-vuotiaana viettäessään paljon aikaa Italiassa. Uljaasti soiva, hurmaava sinfonia oli tilausteos Milanoon. Mozartin aikalainen, Alessandro Marcello kuului puolestaan Venetsian aatelistoon. Marcellon tunnetuimpiin teoksiin lukeutuva oboekonsertto on valoisa sooloteos ja edustaa barokinajan tyyliä. Salanimellä julkaistussa teoksessa on Vivaldiin viittaavia piirteitä, ja teosta luultiinkin pitkään hänen säveltämäkseen.

Verkkokonsertti huipentuu barokin mestarin J. S. Bachin Kaksoiskonserttoon. Concerto grosson keskiössä on soolosoitinten välinen vuoropuhelu. Tätä vuoropuhelua käyvät Radion sinfoniaorkesterin 2. soolo-oboisti, eteläkorealainen Kyeong Ham ja ylikapellimestari Jaakko Kuusisto, joka esiintyy pitkästä aikaa myös viulusolistin roolissa oman orkesterinsa edessä.

KUOPION KAUPUNGINORKESTERI

Tuottaja-tiedottaja Elina Prepula, puh. 044 718 2364, elina.prepula(at)kuopio.fi

www.kuopionkaupunginorkesteri.fi | Facebook: Kuopionkaupunginorkesteri | Instagram: kuopionkaupunginorkesteri

 

YHTEISTYÖKUMPPANIMME
OP Kuopio

Tilaa Kuopion Musiikkikeskuksen uutiskirje niin saat tietoa tulevista tapahtumista: