Kuopion Musiikkikeskus

 
 

Kuopion kaupunginorkesteri mukana veteraanipäivän verkkotallenteessa

Facebook Twitter

Julkaistu 22.04.2021 klo 15:53

Pohjois-Savon yhteistä Kansallisen veteraanipäivän juhlaa vietetään verkossa

Kansallista veteraanipäivää juhlistetaan tänä vuonna Pohjois-Savossa verkkotallenteen välityksellä. Koronapandemian vuoksi juhlaa ei pystytä toteuttamaan perinteisenä yleisötapahtumana. Verkkojuhlaa pääsee katsomaan 27.4.2021 Kuopion kaupungin verkkosivuilta.

Tallenteella kuullaan muun muassa musiikkia uusintana vuonna 2019 Kuopiossa järjestetystä valtakunnallisesta pääjuhlasta Kuopion kaupunginorkesterin esittämänä. Juhlapuhujana toimii Itä-Suomen yliopiston rehtori Jukka Mönkkönen. Verkkotallenteen tuotannosta vastaa Kuopion kaupunki yhteistyössä Pohjois-Savon kuntien kanssa. Paikallisia seppeleenlaskuista ja tilaisuuksista tiedotetaan lähempänä ja niitä järjestetään koronatilanne huomioiden.

Tampereen kaupunki järjestää kansallisen veteraanipäivän pääjuhlan televisioituna tapahtumana ilman paikalla olevaa yleisöä. Pääjuhlan teemana on ”Ihmisten välillä hyvä tahto – Välvilja mellan människor”. YLE TV1 taltioi juhlan ja se nähdään 27.4.2021 klo 15–16. Lähetys on katsottavissa jälkikäteen myös Yle Areenasta. Kuntaliitto ohjeistaa palvelutaloja ja hoitokoteja mahdollistamaan lähetettävien tapahtumien seuraamista veteraanipäivänä. Myös kouluja, oppilaitoksia sekä nuorisojärjestöjä kannustetaan huomioimaan veteraanipäivä tapahtumissaan.

Lisätietoja:
Nina Venäläinen
kulttuurisuunnittelija
Kuopion kaupunki/ Kansalaistoiminnan palvelut
044 718 5142
nina.venalainen(at)kuopio.fi

 

YHTEISTYÖKUMPPANIMME
OP Kuopio

Tilaa Kuopion Musiikkikeskuksen uutiskirje niin saat tietoa tulevista tapahtumista: