Kuopion Musiikkikeskus

 
 

Kuopiolaiset juhlivat itsenäisyyspäivänä Kuopion Musiikkikeskuksessa

Facebook Twitter

Julkaistu 05.12.2022 klo 13:06

Kuopion kaupunginorkesteri soittaa Sibeliuksen säveliä juhlassa 6.12. klo 13

Kaikille kuopiolaisille avoin Kuopion kaupungin itsenäisyyspäivän juhla järjestetään tiistaina 6.12. 2022 Kuopion Musiikkikeskuksessa. Kahvitus yleisölle alkaa klo 12 Valohallissa ja itsenäisyyspäivän juhla Konserttisalissa klo 13.

Kuopion kaupunginorkesteri soittaa Jean Sibeliuksen säveliä kapellimestari Atso Almilan johdolla. Kuopion kansalaisopiston alaisuudessa harjoittelevaa Äidin Ääni -kuoroa johtaa Riikka Leinonen. Kansalaisopiston teatteriryhmä Ilon kautta tuo lavalle monille tuttujen historiallisten sekä nykyajan henkilöiden hahmokavalkadin, ohjaajana Johanna Leksis. Kokonaisuutta säestää Kristian Pyykkö oppilaineen. Juhlassa on esillä Kuopion kansalaisopiston kuvataideopiskelijoiden teoksia. Mukana on myös yhteislauluja, joihin yleisö saa osallistua.

Juhlassa nähdään myös lämminhenkinen Kohtaaminen Kuopiossa -tanssiteos, joka on viehättävä tuokiokuva hetkestä, joka saattoi tapahtua – ehkä joskus kauan sitten? Työryhmässä esiintyvät Harriet Jeffery, Sonja Rönkkö ja Anni-Ilona Hiltunen. Kuopion kaupungin tervehdyksen juhlaan tuo kaupunginvaltuuston I varapuheenjohtaja Leila Savolainen.

Tilaisuudessa on tulkkaus suomalaiselle viittomakielelle. Juhla striimataan suorana ja lähetystä voi seurata verkosta. Tallenne on jälkikäteen katsottavissa kaksi viikkoa.

Juhlaan tulijat voivat pysäköidä Kuopion Musiikkikeskuksen pysäköintialueelle. Mikäli Musiikkikeskuksen pysäköintialue on täynnä, pysäköintiin voi käyttää myös toriparkkia.

Juhlan järjestää Kuopion kaupungin Hyvinvoinnin edistämisen palvelualue.

Karjalan lennosto järjestää perinteisen seppeleenlaskutilaisuuden Sankaripuistossa ja Kuopion hautausmaalla klo 12 alkaen. Itsenäisyyspäivän aikana järjestetään myös jumalanpalveluksia ja seppeleenlaskuja eri puolilla Kuopion aluetta. Paikallisten juhlallisuuksien aikataulut löytyvät Kuopion kaupungin verkkosivuilta.

Olet lämpimästi tervetullut juhlistamaan itsenäistä Suomea kanssamme! Juhlaan ja kahvitukseen on kaikilla asukkailla vapaa pääsy.

Lisätietoja: Nina Venäläinen/ kulttuurisuunnittelija, 044 718 5142, nina.venalainen(at)kuopio.fi

 

YHTEISTYÖKUMPPANIMME
OP Kuopio

Tilaa Kuopion Musiikkikeskuksen uutiskirje niin saat tietoa tulevista tapahtumista: