Kuopion Musiikkikeskus

 
 

Kilpailuvoittaja Tami Pohjola palaa Kuopion kaupunginorkesterin eteen

Facebook Twitter

Julkaistu 07.02.2020 klo 11:28

Martinůn, Šostakovitšin ja Sibeliuksen teokset avaavat ihmismielen syviä syövereitä

Kuopion kaupunginorkesterin kausikonsertissa torstaina 13.2. klo 19 Kuopion viulukilpailun 2015 voittanut Tami Pohjola palaa kaupunginorkesterin eteen. Hän tulkitsee Kuopion Musiikkikeskuksessa Dmitri Šostakovitšin ensimmäisen viulukonserton, jota voidaan pitää yhtenä suurimmista instrumentille sävelletyistä konsertoista. Illan muut teokset, Martinůn alkusoitto ja Sibeliuksen 4. sinfonia liikkuvat syvissä vesissä. Orkesteria johtaa ylikapellimestari Jaakko Kuusisto. Samana päivänä 13.2. vietetään myös Kuopion Musiikkikeskuksen avoimien ovien päivää, johon sisältyy mm. orkesterin avoin harjoitus klo 12.

Kuopion kaupunginorkesterin kausikonsertissa 13.2. Kuopion viulukilpailut 2015 voittanut Tami Pohjola tekee odotetun paluun kaupunginorkesterin eteen. Konsertin johtava ylikapellimestari Jaakko Kuusisto toimi 2015 viulukilpailun tuomariston puheenjohtajana ja ojensi Pohjolalle ensimmäisen palkinnon. Konsertin solistikappaleena kuullaan Dmitri Šostakovitšin ensimmäinen viulukonsertto, joka sisältää kirjon erilaisia tunteita. ”Hyytävän nokturnon on nähty viittaavan jopa kansalaisten hakemiseen pakkotyöleireille keskellä yötä. Ironisia toista ja neljättä osaakin on kuvattu ’kuin Dostojevskiksi Chaplinin kertomana’. Suurin haaste on linjan ja jännitteen säilyttäminen sekä fyysinen rankkuus”, Tami Pohjola kuvailee teosta.

Konsertin aloittaa Bohuslav Martinůn alkusoitto Lidicen muistolle, joka muistelee toisen maailmansodan aikaisen, Prahan lähistöllä sijainneen Lidicen pikkukylän joukkomurhan uhreja. Illan sinfoniana soi Jean Sibeliuksen neljäs sinfonia, jonka harmonia- ja muotoajattelu hämmensi yleisöä aikanaan niin Suomessa kuin ulkomailla. ”Itselleni Sibeliuksen sinfoniassa soi ennen kaikkea henkilökohtainen kriisi ja pelko. Säveltäjä tunnustaa hämmästyttävän selvästi uivansa syvissä vesissä. Teos on täynnä kesken jääviä ajatuksia, ja kun kokonainen ja ehjä tuskan purkaus lopulta tulee kolmannen osan lopulla, se on kenties traagisin fraasi mitä hänen kynästään lähti”, ylikapellimestari Jaakko Kuusisto kertoo.

Saman päivän 13.2. avoimessa harjoituksessa klo 12 voi seurata kaupunginorkesterin työskentelyä Jaakko Kuusiston johdolla. Alle tunnin kestävään avoimeen harjoitukseen on vapaa pääsy. Harjoituksen yhteydessä voi nauttia Ravintola Oodin lounaasta Valohallissa joko ennen matineaa tai sen jälkeen klo 11-14 välillä. Lounasmenu: Salaatti- & leipäbuffet – Burgundinpataa & riisiä – Punajuuripihvejä & timjamimajoneesia – Reilun kaupan luomukahvia & haudutettua teetä – Pientä makeaa. Hinta: 10 €

Torstaina 13.2. klo 11-15 vietetään myös Kuopion Musiikkikeskuksen avoimien ovien päivää, joka sisältää mm. musiikki- ja tanssiesityksiä, talon esittelykierroksia sekä arvontaa ja erikoistarjouksia. Orkesterin avoimen harjoituksen jälkeen klo 13.15 Valohallissa haastateltavana on ylikapellimestari Jaakko Kuusisto.

Ennen illan konserttia klo 18.30 järjestetään Valohallissa kaikille avoin taiteilijatapaaminen, jossa avataan illan konsertin taustoja.

Liput Tami Pohjola -kausikonserttiin: 33 / 27 / 11 €. Hinnat sisältävät Kuopion Musiikkikeskuksen palvelumaksun 2 €/ lippu. Palvelumaksut vaihtelevat ostopaikasta riippuen.

Myynti: Kuopion Musiikkikeskus, ma-pe klo 12-17 tai esityksen alkuun, viikonloppuisin 1 h ennen esitystä, puh. 0600 96 100 (1,98 €/ min + pvm). Kuopion kaupunginteatteri (Niiralankatu 2) 2 h ennen esitystä, pe klo 12-19 ja la klo 12-18, puh. 0600 41 31 43 (1,98 €/ min + pvm/mvm). Kuopio Info kauppakeskus Apaja, Sokos Kuopio ja Lippupisteen myyntipisteet kautta maan. eLiput: www.lippu.fi.

KUOPION KAUPUNGINORKESTERI

Tuottaja-tiedottaja Elina Prepula, puh. 044 718 2364, elina.prepula(at)kuopio.fi

www.kuopionkaupunginorkesteri.fi | Facebook: Kuopionkaupunginorkesteri | Instagram: kuopionkaupunginorkesteri

 

YHTEISTYÖKUMPPANIMME
OP Kuopio

Tilaa Kuopion Musiikkikeskuksen uutiskirje niin saat tietoa tulevista tapahtumista: