Kuopion Musiikkikeskus

 
 

Diandra sings Bond marraskuussa Kuopion kaupunginorkesterin kanssa

Facebook Twitter

Julkaistu 21.03.2019 klo 15:58

Konsertin lipunmyynti alkanut

Ensi syyskaudella, perjantaina 8.11. klo 19 Kuopion kaupunginorkesterin konsertissa soivat James Bond -elokuvien suuret hitit. Elokuvien tunnusmelodioita tulkitsee Bond-tason tähti, Diandra. Kaupunginorkesteria johtaa kapellimestari Antti Rissanen, ja vierailevana trumpettitaiteilijana nähdään Tero Lindberg. Konsertin lipunmyynti alkoi eilen 20.3.

James Bond -elokuvien tunnusmelodioista on tullut vähintään yhtä tärkeitä kuin agentti 007:n pääosien näyttelijöistä. Lähes kaikki 26 Bond-elokuvaa ovat tuottaneet suuria ikivihreitä viihdehittejä. Kuopion kaupunginorkesterin konsertissa Diandra sings Bond pe 8.11. kuullaan parikymmentä Bond-melodiaa 1960-luvulta tälle vuosikymmenelle. Mukana ovat kaikki suosituimmat tunnussävelmät, kuten Goldfinger, Thunderball, Live And Let Die, Golden Eye, You Know My Name ja Skyfall unohtamatta ikonista James Bond –teemaa, joka tuli jäädäkseen ensimmäisen agenttiseikkailun myötä. Orkesterisovitukset ja ohjelmakokonaisuus ovat kapellimestari Antti Rissasen ja trumpettitaiteilija Tero Lindbergin käsialaa.

Bond-elokuvien tunnusmelodiat ovat olleet etupäässä vahvaäänisten naisten laji. Kappaleiden solistit ovat omien aikakausiensa supertähtiä Shirley Basseystä Carly Simoniin, Nancy Sinatrasta Sheena Eastoniin ja Tina Turnerista Adeleen. Sävelmät ovat suuren orkesterin musiikkia, jonka solistiksi ei taivu kuka tahansa. ”Diandra on äärimmäisen lahjakas. Hänellä on laaja äänialue ja riittävästi voimaa. Hän on kovan tason ammattilainen, joka on ottanut ohjelmiston supersuvereenisti haltuun”, kapellimestari Antti Rissanen kiittää ja täydentää listaa vielä Diandran pettämättömällä tyylitajulla.

Liput Diandra sings Bond -konserttiin: 35 / 30 / 11 €. Hinnat sisältävät Kuopion Musiikkikeskuksen palvelumaksun 2 €/ lippu. Palvelumaksut vaihtelevat ostopaikasta riippuen.

Myynti: Kuopion Musiikkikeskus, ma-pe klo 12-17 tai esityksen alkuun, viikonloppuisin 1 h ennen esitystä, puh. 0600 96 100 (1,98 €/ min + pvm). Myynti myös Kuopio Info, Sokos Kuopio ja Lippupisteen myyntipisteet. eLiput: www.lippu.fi. Lisäksi Kuopion kaupunginteatteri (Niiralankatu 2) 2 tuntia ennen esitystä, la klo 12-18, puh. 0600 41 31 43 (1,98 €/ min + pvm + mpm).

KUOPION KAUPUNGINORKESTERI

Tiedottaja Elina Prepula, puh. 044 718 2364, elina.prepula(at)kuopio.fi

www.kuopionkaupunginorkesteri.fi | Facebook: Kuopionkaupunginorkesteri | Instagram: kuopionkaupunginorkesteri

 

YHTEISTYÖKUMPPANIMME
OP Kuopio

Tilaa Kuopion Musiikkikeskuksen uutiskirje niin saat tietoa tulevista tapahtumista: