Tapahtuma_20121110_Elvis-KuninkaanLaulut
Lauantai 10.11. klo 20
ELVIS – KUNINKAAN LAULUT
Aamuvuori All Stars & Guests
Solistina Aron
Sinfoniaorkesteri Tahdistin
Kapellimestari Harri Hyppölä
Kuopion Nuorisokuoro
Jussi Mattila, kuoronjohtaja
DJ Nite, lämmittelijä ja väliaikaviihdyttäjä
Konsertti on aikamatka rockin kuninkaan uran alkuvaiheista 1950-luvulta näyttävään Las Vegas -kauteen 1970-luvulle. Maailman myydyimmän sooloartistin laajasta tuotannosta kuullaan suosituimpia kappaleita kuten That's Allright Mama, Heartbreak Hotel, Love Me Tender, Suspicious Minds, Can't Help Fallin' In Love ja My Way. Konsertti toteutetaan pääosin kuopiolaisvoimin: Aamuvuori All Stars on Suomen mittakaavassa ainutlaatuinen 11-henkinen Elvis-tribuuttibändi, jonka ammattitaitoinen musisointi kestää myös kansainvälisen vertailun. Marraskuun konsertissa yhtye yhdistää voimansa Kuopion Nuorisokuoron ja Tahdistimen kanssa. Illan solistina esiintyy pitkänlinjan arvostettu Elvis-tulkitsija, ylöjärveläinen Aron alias Juha Leppänen. Mittavan ja tasokkaan esiintyjäjoukon yhteistyön tuloksena on ainutlaatuinen ilta, jossa Elvis Aaron Presleyn kuolematon musiikki soi sovitettuna niin kuorolle kuin sinfoniaorkesterillekin, mutta myös pienemmissä kokoonpanoissa Elviksen uraa ja musiikkia kunnioittaen.
Järj. Viiking Musiikki Oy
Liput: 31 €
Yhteistyössä: Offsetpaino Tuovinen, Viikkosavo, Neon2, Filmedia
Tapahtuma_20121112_Ti-TiNalle
Maanantai 12.11. klo 18 Konserttisali
Ti-Ti Nalle:
Hei Nallet, lennetään!
Järj. Ti-Ti Tuotanto Oy
Liput: 21 € / Perhepaketti 76 € (4 hlöä, sis. 4 € palvelumaksun á 1 €/lippu)
Alle 1-vuotiaat sylissä veloituksetta
HUOM! Perhepaketit myynnissä vain Kuopion Musiikkikeskuksen lippukassalla.
Tapahtuma_20121117_TuureKilpelainen_KaihonKaravaani
Lauantai 17.11. Buffet klo 17 | Konsertti klo 19
TUURE KILPELÄINEN & KAIHON KARAVAANI
Kuopion kaupunginorkesteri
Jarkko Kiiski, kapellimestari
Viime vuoden Emma-palkittu miessolisti Tuure Kilpeläinen yhtyeineen jatkaa menneiden vuosikymmenten nimekkäiden iskelmäartistien perinnettä. Näkymätön yhteinen nimittäjä sukupolvien välillä on pohjoisen kansan sielussa lähtemättömästi asuva kaiho. Kaiho on suomalaisten yhteistä omaisuutta. Kaiho on kaunista, surumielisen toiveikasta ja väkevää. Kaihosta on kummunnut karavaanin kyytiin uutta musiikkia, jota on nyt sovitettu ensimmäistä kertaa sinfoniaorkesterille. Rakkauden sotilaiden laulut soivat kaihoa ja kipua, rosoa ja rakkautta. Konsertti toteutetaan Kuopion kaupungin perustamispäivänä – osallistu Sinäkin juhlista Sinäkin läsnäolollasi Kuopion syntymäpäiväjuhlaan! Valohallissa syntymäpäivän kunniaksi myös buffetkattaus klo 17.
Järj. Kuopion kaupunginorkesteri
Liput: 35 € / 30 € S-Etukortilla ja ryhmät väh. 10 hlöä
Syntymäpäivä-paketti: 60 € / 55 € S-Etukortilla ja ryhmät väh.10 hlöä (sis. buffet'n ja pääsylipun). Paketit myynnissä vain Kuopion Musiikkikeskuksen lippukassalla.
Yhteistyössä: Kanresta Oy
